He olivat todellakin irti, ei voi sanoin selittää heidän iloaan; he tunsivat taas liikkuvansa, olevansa taas keveällä, elävällä laivalla, eikä semmoisella, joka on hylyksi joutumaisillaan, niinkun äsken olivat olleet.
Ja samalla katosi myöskin Yannin surumielisyys. Hänkin oli päässyt vapaaksi niinkun vene, hänen käsivarsiensa terveellinen väsymys oli hänet parantanut, hän oli taas huoleton ja puisteli muistot pois.
Seuraavana aamuna, kun he olivat saaneet ankkurinsa ylös, jatkoi hän matkaansa kylmää Islantia kohti, sydän nähtävästi yhtä vapaana kun edellisinäkin vuosina.
XIII.
Jaettiin Ranskasta tullutta postia, Circen kannella, Ha-Longin ulkosatamassa, toisella puolen maapalloa. Keskellä tungeskelevaa merimiesjoukkoa huusi kortterimestari kovalla äänellä niitten onnellisten nimet, jotka saivat kirjeitä. Tämä tapahtui illalla, patteriassa, lyhdyn valossa.
— "Moan, Sylvestre!" Hänelle oli kirje, aivan oikein, siinä oli
Paimpolin postimerkki, — mutta se ei ollutkaan Gaudin käsialaa. —
Mitähän se merkitsi? Ja keltähän se oli'?
Katseltuaan ja käänneltyään sitä, aukasi hän sen arasti.
"Ploubazlanek 5 p. Maaliskuuta 1884.
"Rakas pojanpoikani".
Se oli siis hänen vanhalta isoäidiltään, hän hengitti keveämmin, olipa hän vielä itse pannut ulkoa opitun nimimerkkinsä alle suurilla, kömpelöillä kirjaimilla: "Leski Moan".