Leski Moan. Arvelematta hän nosti paperin huulilleen ja suuteli nimen pahaista niinkun pyhää amulettia. Sillä tämä kirje tuli tärkeänä hetkenä hänen elämässään: huomenaamuna, päivän koitteessa hänen piti lähteä tuleen.
Oltiin huhtikuun keskivälissä; Bac-Ninh ja Hong-Hoa olivat äsken valloitetut. Suurempiin yrityksiin ei Tonkinissa kohtakaan aiottu ryhtyä, — kuitenkaan eivät avun lähetykset riittäneet, — siksi otettiin laivamiehistöstä kaikki, joista voitiin luopua, ja näillä täydennettiin ne merimieskomppaniiat, jotka jo oli viety maalle. Ja Sylvestre, joka jo kauvan sitten oli kyllästynyt luovimiseen ja vartioimiseen, oli muutamien toisten kanssa määrätty täyttämään komppaniiain aukkoja.
Kyllähän juuri niihin aikoihin puhuttiin rauhasta; mutta oli jotain, joka sanoi heille, että he kyllin ajoissa pääsisivät maalle, saadakseen vielä taistellakin. Kun he olivat järjestäneet kapineensa, lopettaneet valmistuksensa ja sanoneet jäähyväiset, kävelivät he koko illan toisten joukossa, jotka jäivät laivaan, ja he tunsivat paisuvansa ja ylpeilivät näiden rinnalla; kukin näytti omalla tavallaan, miten lähtö häneen vaikutti, toiset olivat totisia, vähän umpimielisiä, toiset keventivät mieltään lakkaamatta puhumalla.
Sylvestre kulki melkein ääneti ja kätki itseensä kärsimättömyytensä, ainoastaan kun joku häntä katseli, näytti hänen salaperäinen hymyilynsä sanovan: "Niin, minä myöskin — ja jo huomenaamuna". Hänellä oli vielä ainoastaan epäselvä käsitys sodasta ja tulesta; mutta se kuitenkin häntä viehätti, sillä hän oli rohkeata rotua.
Huolissaan Gaudin suhteen, oudon käsialan tähden, hän koetti lähestyä lyhtyä voidakseen lukea. Ja se oli vaikeata keskellä puoleksi alastonta miesjoukkoa, jotka kaikki tungeskelivat tukahduttavan kuumassa patteriiassa, hekin lukeakseen.
Heti kirjeen alussa, niinkun hän oli odottanutkin, mummo Yvonne selitti, miksi hänen oli pitänyt turvautua vanhan naapurin harjaantumattomaan käteen:
"Rakas lapseni, minä en tällä kertaa voikaan antaa sinun serkkusi kirjoittaa tätä kirjettä, sillä hänellä on suuri suru. Hänen isänsä kuoli äkkiä kaksi päivää sitten. Ja näyttää siltä, kun koko hänen omaisuutensa olisi mennyt niihin huonoihin yrityksiin, joita hän tänä talvena teki Parisissa. Hänen talonsa ja irtaimistonsa on kai myötävä. Ei kukaan täällä ollut odottanut tätä. Minä luulen, rakas lapseni, että tämä seikka yhtä suuresti on surettava sinua kun minuakin.
"Gaosin poika lähettää sinulle terveisiä; hän on uudistanut kontrahdin kapteeni Guermeurin kanssa, joka on vieläkin 'Marialla', he lähtivät tänä vuonna jotenkin aikaisin Islantiin. He lähtivät tämän kuun l:nä, kahta päivää ennen sitä suurta onnettomuutta, joka tuli Gaud paralle, eivätkä he vielä sitä tiedä.
"Voithan ymmärtää, poikaseni, että nyt sekin asia on lopussa, nyt emme me enää voi heitä naittaa, sillä nyt Gaudin täytyy tehdä työtä elättääkseen henkeään…"
Hän istui aivan masentuneena, näitten pahojen uutisten tähden, hän ei enää ollenkaan saattanut iloita, että hän pääsisi taistelemaan.