Se oli kalpeata valoa, mutta sitä lisääntyi; ja sitä näytti lisääntyvän sysäyksittäin, vähitellen; oli niinkun äärettömyyden taakse olisi pantu tulia palamaan, niinkun valkeitten lamppujen liekkiä olisi kohotettu vähitellen muodottomain, harmaitten pilvien takana; — kohotettu hitaasti, salaperäisen varovaisesti, ikäänkun olisi peljätty häiritä meren raskasta unta.
Taivaanrannan alapuolella oleva suuri, valkoinen lamppu oli aurinko, joka voimattomana kulutti aikaansa, ennenkun se läksi hitaalle, kylmälle kävelylleen, vesien yläpuolelle, alkamaan aamua…
Sinä aamuna ei missään näkynyt aamuruskoa, kaikki pysyi kalpeana ja synkkänä. Ja "Marian" kannella itki mies, suuri Yann…
Nämä jäykän veljen kyyneleet ja ympäröivän luonnon vielä suurempi surumielisyys olivat ainoa surujuhla, jota vietettiin tuntemattoman sankari paran kunniaksi, ja sitä vietettiin Islannin merellä, jossa hän oli elänyt puolen ikäänsä…
Kun oli täysi päivä, Yann pyyhki äkkiä silmänsä villamekkonsa hihalla eikä enää itkenyt. Se oli loppunut. Hän näytti täydellisesti kiintyneen kalastustyöhönsä, todellisten ja nykyisten asiain yksitoikkoiseen kulkuun, eikä näyttänyt ajattelevan mitään muuta.
Muuten saatiin kaloja runsaasti ja oli täysi työ siimoja hoitaissa.
Kalastajain ympärillä, äärettömässä avaruudessa tapahtui uusi muutos. Aamun suuri näytelmä oli loppunut, ei enää voinut nähdä niin tavattoman kauvaksi, etäisyys päinvastoin näytti alkavan lähestyä likemmäksi heitä. Miten meri äskettäin olikaan voinut näyttää niin äärettömän suurelta! Taivaanranta oli nyt aivan lähellä, tuntui melkein ahtaalta. Avaruus täyttyi keveistä verhoista, joita liehui ilmassa, toiset olivat höyryä keveämmät, toisten ripsuiset rajat luuli näkevänsä. Niitä laskeutui alas keveästi, ääneti, niinkun valkeata musliinia, joka ei mitään paina; mutta kun sitä laskeutui alas yhtäaikaa joka taholla, tuntuivat ne kumminkin kahlehtivan, painavan, kun näki niitten täyttävän sen ilman, jota piti hengittää.
Se oli ensimäinen elokuun sumu, joka syntyi. Muutamien minuttien perästä oli vaippa joka taholta yhtä tiheätä ja läpipääsemätöntä; "Marian" ympärillä ei voinut nähdä mitään muuta kun kalpeata kosteutta, johon valokin hälveni; ei edes laivan taklinkia voinut nähdä.
— Siinäpään on nyt taas sen sumun pahuus, miehet sanoivat.
He tunsivat vanhastaan hyvin tämän pääsemättömän seurakumppanin kalastuskauden loppupuoliskolta; mutta se ilmoitti myöskin Islannin vesillä olon kohta loppuvan, ajan lähestyvän, jolloin Bretagneen palataan.