Ja sitten, ikäänkun olisi liiaksi sanonut, hän lopetti leikkipuheella:

— Meidän torvemme on tuo puhaltaissaan halaissut.

Ja hän näytti miestä, jolla oli naama kun merenhirviöllä, ja paksu kaula ja leveä rinta, ja joka oli harteikas ja lyhytjalkainen ja näytti kamalan voimakkaalta.

Ja katsellessaan toisiaan ja odotellessa tuulenpuuskaa tai virranvetoa, joka olisi kuljettanut toista nopeammin eteenpäin kun toista ja erottanut laivat toisistaan, alkoivat he keskustella. Nojautuen kaikki laitaa vasten, ja pysytellen erillään pitkillä puukangillaan, he puhelivat kotipuolen kuulumisia, viime kirjeistä, jotka olivat saaneet "luovijasta", vanhoista vanhemmistaan ja vaimoistaan.

— Minun vaimoni, Kerjégou sanoi, ilmoittaa saaneensa pienen, jota me jo olemme odottaneet, ja sitten on tusina pian täysi.

Toisella oli kaksoset ja kolmas kertoi, että kaunis Jeannie Caroff — jonka tytön islantilaiset hyvin tunsivat — oli mennyt naimisiin rikkaan, kivuloisen miehen kanssa Plourivon piiristä.

He näkivät toisensa valkean udun läpi, ja oli niinkun se olisi muuttanut äänenkin, joka tuntui kumealta, loittoselta.

Sillä välin Yann ei voinut kääntää silmiään eräästä kalastajasta, se oli pieni, vanhanpuoleinen mies, hän tiesi varmaan, ettei hän ollut sitä miestä koskaan ennen nähnyt ja kuitenkin oli se heti sanonut: "Päivää, suuri Yann!" ja hyvin tuttavasti; se oli marakatin näköinen ja vilkutti lakkaamatta ilkeitä läpitunkevia silmiään.

— Minulle, sanoi vielä Larvoër, "Reine-Bertheltä", on ilmoitettu, että vanhan ploubazlanekilaisen Yvonne Moanin pojanpoika on kuollut, hän palveli, niinkun tiedätte, asevelvollisuuttaan Kiinan sotalaivastossa, vahinko poikaa!

Kuullessaan sen, muut "Marian" miehet katsoivat Yanniin nähdäkseen, joko hän tiesi tämän surusanoman: