Rarahu oli muuttunut. Pimeässä tunsin minä hänet paljon hennommaksi ja kuiva, pelottava yskä särähti usein hänen rinnastaan. Seuraavana päivänä, auringon valossa, näin hänen piirteittensä kalvenneen ja käyneen terävämmiksi. Hän oli melkein kuusitoistavuotias; hän oli yhä ihailtavan nuori ja lapsellinen; mutta häneen oli tullut paljon enemmän kuin ennen sellaista, mitä Euroopassa on totuttu nimittämään hienostumiseksi: hänen pienillä kesyttömillä kasvoillaan oli hienon ja korkeimman arvokkuuden leima. Näytti siltä, kuin hänen piirteensä olisivat saaneet saman ylimaallisen viehätyksen kuin kuolevien kasvot. — — —
Hyvin odottamattoman päähänpiston johdosta oli hän pyrkinyt palatsiin seuranaiseksi, hän oli erikoisesti pyytänyt päästä palvelemaan Ariitéaa, jonka seurueeseen hän nyt kuului, ja joka oli ruvennut rakastamaan häntä suuresti. Tässä ympäristössä oli hän saanut pienen aavistuksen euroopalaisten naisten elämästä; hän oli oppinut, etenkin minun tähteni, hiukan englantia, jota hän melkein alkoi osata. Hän puhui hiukan hullunkurisesti, lapsellisesti ja naivisti korostaen; hänen äänensä kuului vielä pehmeämmältä noita vieraita sanoja lausuessa, joiden kovia äänteitä hän ei osannut muodostaa.
Oli omituista kuulla noita englanninkielisiä lauseparsia Rarahun suusta. Minä kuuntelin häntä ihmetellen, tuntui kuin hän olisi ollut toinen nainen. — — —
Me kuljimme molemmat käsikädessä kuin ennenkin pääkadulla, joka muinoin oli täynnä liikettä ja vilkkautta.
Mutta tänä iltana ei kuulunut lauluja, ei näkynyt verannoilla kukkaseppeleitä. Sielläkin oli kaikki autiota. Minä en tiedä, mikä surullinen tuuli oli puhaltanut Tahitin yli meidän lähtömme jälkeen.
Oli vastaanottopäivä ranskalaisen kuvernöörin luona; me lähestyimme hänen asuntoaan. Avonaisista akkunoista näki valaistuihin saleihin. Siellä olivat kaikki toverini Rendeeristä ja kaikki hovin naiset: kuningatar Pomaré, kuningatar Moe, ja prinsessa Ariitéa. Ajateltiin kai useammin kuin kerran: Missähän Harry Grant on? — — — ja Ariitéa saattoi vastata tyyntä hymyään hymyillen:
"Hän on varmasti Rarahun seurassa, joka nykyään on huvin vuoksi minun seuranaiseni, ja joka odotteli häntä auringon laskusta saakka kuningattaren puutarhan edessä."
Asianlaita oli se, että Loti oli Rarahun seurassa, ja ettei enää mitään muuta ollut sillä hetkellä olemassa hänen mielessään. — — — Vain pieni olento, jota joku piteli polvillaan salin rauhallisimmassa nurkassa, oli huomannut ja tuntenut minut; hänen pieni, hyvin heikontunut ja melkein kuoleva äänensä huusi:
"Ia ora na Loti!" (Tervehdin sinua Loti!)
Se oli pieni prinsessa Pomaré V, vanhan kuningattaren jumaloitu lapsi.