IX.
Pienen prinsessan tilaamista linnuista oli minulla ollut suurta vastusta matkalla, niin suurta kuin linnuista suinkin saattaa olla. — Kolmestakymmenestä oli vielä elossa parikymmentä, jotka sitäpaitsi olivat hyvin väsyneet merimatkastaan — parikymmentä pörröistä, tahmeaa, surkeaa pikku olentoa, jotka kerran olivat olleet peipposia, leivosia, hamppulintuja ja tiklejä. — Kuitenkin otti sairas lapsi ne vastaan hyvin eloisan ilon leimahtaessa hänen suurista mustista silmistään, kun hän sai nähdä linnut.
" Mea maitai!" (Hyvä on, sanoi hän. Hyvä on, Loti!)
Suurin viehätys oli linnuilla sentään jälellä; — sulottomina, raihnaisina lauloivat ne kuitenkin — ja pieni kuningatar kuunteli niitä ihastuneena.
X.
Papeete, marraskuun 28 p. 1873.
Kello seitsemän aikaan aamulla, kaikkein suloisimpana hetkenä auringon mailla, odotin minä kuningattaren puutarhassa Taimahaa, jonka kanssa olin sopinut kohtauksesta.
Rarahunkin mielipiteen mukaan oli Taimaha käsittämätön olento, jota hän tuskin oli nähnyt minun lähtöni jälkeen, ja joka aina oli antanut hänelle vain epäselviä tai hajanaisia vastauksia Ruerin lapsista.
Määrätyllä ajalla tuli Taimaha hymyillen ja istuutui minun rinnalleni. Ensi kertaa näin minä täydessä valaistuksessa tuon naisen, joka viime vuonna oli ilmautunut minulle puoleksi haaveellisella tavalla yöllä, juuri lähtöhetkellämme.
"Tässä minä olen, Loti", sanoi hän ehättäen ensimäisten kysymysteni edelle — "mutta minun poikani Taamari ei ole muassani. Kaksi kertaa olin minä antanut hänen piirikuntansa päällikölle tehtäväksi tuoda hänet tänne, mutta hän pelkää merta ja on kieltäytynyt tulemasta. Atariokaan ei enää ole Tahitissa. Vanha Huahara on lähettänyt hänet Raiatean saarelle, missä eräs hänen sisaristaan tahtoi poikaa itselleen."