"Loti", sanoi Rarahu englanniksi, "anna anteeksi hänelle!"
Minä annoin anteeksi tuolle naiselle ja tartuin hänen minulle ojennettuun käteensä. — Meille ei ole mahdollista, meille, jotka olemme syntyneet maailman toisella puolen, tuomita tai edes ymmärtää noita epätäydellisiä luonteita, jotka ovat niin toisenlaisia kuin me; joitten syvyys aina pysyy salaperäisenä ja kesyttömänä, ja mistä kuitenkin, eräinä hetkinä, löytää paljon lemmen tenhoa, hienoa tunteellisuutta.
Taimahalla oli minulle jätettävänä hyvin kallisarvoinen esine — muistojäännös entisiltä ajoilta — Ruerin pareo, jonka minä olin hänen pyynnöstään hänelle uskonut.
Hän oli valkaissut ja korjannut sen äärimmäisellä huolella. Hän näytti kuitenkin liikutetulta ja kyynel värisi hänen silmäkulmassaan, kun hän jätti minulle tuon muiston, joka palaisi muassani Brightbury'in, josta minä olin tuonut sen.
XXVIII.
Viimeisellä käynnilläni Pomarén luona pyysin minä häntä huolehtimaan Rarahusta.
"— — — Oli miten oli, Loti", sanoi hän. "Mitä sinä nyt tekisit tässä asiassa?"
"Minä tulen takaisin", vastasin minä epäröiden.
"Loti! — — — sinun veljesikin aikoi palata! — — — Te sanotte kaikki niin", sanoi hän hitaasti kuin omia muistojaan uudistellen. — — —
"Kun te lähdette minun maastani, sanotte te kaikki niin. — Mutta Britannian maa ( te funea piritania ) on kaukana Polynesiasta; kaikista niistä, joiden minä olen nähnyt lähtevän, ovat hyvin harvat palanneet." — — —