Maltan saarella, toukok. 2 p. 1876.
Meitä oli koolla nelisenkymmentä hänen Britannialaisen Majesteettinsa laivaston upseeria Café de la Valettessa, Maltan saarella.
Meidän laivasto-osastomme oli lyhyeksi aikaa pysähtynyt tähän satamaan matkalla Levantiin, missä Ranskan ja Englannin konsulit oli murhattu, ja missä näytti olevan tulossa vakavia tapahtumia.
Olin tuossa joukossa tavannut upseerin, joka myöskin oli ollut Oceaniassa — ja me olimme menneet erillemme jutellaksemme yhdessä tahitilaisista muistoistamme.
X.
"Te puhuitte Bora-Boran pikku Rarahusta", sanoi meitä lähestyen luutnantti Benson, joka oli nähnyt Tahitin meidän jälkeemme.
"Hän oli viime aikoina vaipunut hyvin syvälle — mutta hän oli aivan erikoinen pikku tyttö.
"Aina tuoreita kukkaseppeleitä kuoleman kalpeiden, pikku kasvojen ympärillä. Hänellä ei ollut lopulta paikkaa, mihin päänsä kallistaisi, ja hän kuljetti muassaan vanhaa, raihnaista kissaa, jolla oli korvarenkaat, ja jota hän hellästi rakasti. Tuo kissa seurasi häntä joka paikkaan surkeasti naukuen.
"Hän meni usein nukkumaan kuningattaren luo, joka kaikesta huolimatta osoitti hänelle sääliä ja loppumatonta hyväntahtoisuutta.
"Kaikki Sea Mew -laivan matruusit pitivät hänestä, vaikka hän oli tullut laihaksi — Hän — hän jakoi rakkauttaan heille kaikille, kaikille, jotka olivat hiukankin kauniita.