Merkilliset kasvit kietoutuivat toisiinsa hämärissä, kosteutta tippuen, ainaisen vedenpaisumuksen kastelemina; pitkin kohtisuoria, mustia seinämiä kiipeili köynnöksiä, puuntapaisia sananjalkoja, hienonvärisiä sammalia ja hiusmaisia ruohoja. Putouksen pirstoma, vaahdoksi pieksämä vesi saapui alas rankkasateena, hurjana, sekavana joukkona.
Se yhtyi sitten kuohuen kallioiseen altaaseen, jonka kaivamiseen ja kiillottamiseen siltä oli mennyt vuosisatoja ja muuttui jälleen puroksi jatkaen matkaansa vihreiden oksien alla.
Hieno vesiharso lepäsi kuin verho koko maiseman yllä ja korkeimpana kuulsi taivas kuin kaivon pohjalta nähtynä ja kuvastuivat suurten kallioiden huiput puoleksi kätkeytyneinä synkkiin pilviin.
Se mikä erikoisesti ihmetytti Rarahua oli tuo ainainen levottomuus tuon rauhallisen yksinäisyyden keskellä: tuo suunnaton melu, eikä mitään elävää — ei muuta kuin elotonta ainetta, joka määräämättömiä aikoja oli seurannut maailman alussa saamaansa sysäystä.
Me läksimme vasemmalle pitkin vuohenpolkua, joka kiemuroiden nousi vuoren laelle.
Me kävelimme tiheän lehtiholvin alla; satavuotiset puut ojentelivat meidän ympärillämme kosteita runkojaan, vihertävinä ja kiiltävinä kuin jättiläismäiset marmoripylväät. Köynnöskasveja kierteli kaikkialla, ja puuntapaiset sananjalat ojentelivat leveitä päivänvarjojaan, jotka olivat hammaslaitaisia kuin hienot pitsit. Kun nousimme vielä ylemmäksi löysimme ruusupensaita, koko viidakon kukkivia ruusupensaita. — Kaikenvivahteiset Bengalin ruusut upeilivat täällä tavattoman rehevinä, ja maassa, sammalikossa oli mattona tuoksuvia, pieniä metsämansikoita; niin että luuli tulleensa taikapuutarhaan.
Rarahu ei ollut koskaan käynyt niin kaukana ja hän tunsi hämärää kauhua metsiin syventyessämme. Veltot tahititytöt eivät juuri eksy saarensa sisäosiin, joka on heille yhtä tuntematon kuin kaukaisimmat mantereet; tuskinpa miehetkään milloinkaan käyvät näissä erämaissa poimimassa villejä banaaneja tai kaatamassa kallisarvoisia puita.
Mutta kaikki oli kuitenkin niin kaunista, että hän oli ihastuksissaan. Hän oli tehnyt itselleen seppeleen ruusuista ja repi naurusuin hameensa kaikkiin oksiin tiellä.
Enimmän viehättivät meitä matkamme varrella nuo sananjalat, jotka levittelivät äärettömiä lehtiään ylellisine leikkauskoristeineen ja verrattoman tuoreine värivivahduksineen.
Ja me jatkoimme nousua koko päivän kohti yksinäisiä seutuja, joiden läpi ei enää yksikään ihmisen tekemä polku kulkenut. Edessämme aukeni silloin tällöin toisia syviä laaksoja, mustia, vääntyneitä repeytymiä. Ilma muuttui yhä kylmemmäksi ja me tapasimme suuria, selvä- ja tarkkapiirteisiä pilviä, jotka näyttivät lepäävän kallioon nojaten, toiset päittemme yläpuolella, toiset jalkaimme alla.