Hän laski lapsen taas vuoteelle ja alkoi tarkastella toisia löytämättä niistä kuitenkaan etsimäänsä. Hän kuljetti pitkän ruo'on päässä savuavaa lamppuaan, joka valaisi vain puna-ihoisia, jäykkiä mummoja; tummansinisiin, valkeaviiruisiin pareoihinsa verhottuina olisi heitä voinut pitää kuolinliinoihin käärittyinä muumioina. — — —
Huolestumisen salama välähti Taimahan ripsien verhoamissa silmissä.
"Huahara mummo", sanoi hän. "Missä on minun poikani Atario?"
Vanha Huahara kohosi laihan kyynärpäänsä varaan ja katseli meitä heräämisestä säikkyneillä silmillään:
"Sinun poikasi ei enää ole meillä, Taimaha", sanoi hän. "Minun sisareni Tiatira-honui (hämähäkki) on ottanut hänet kasvatikseen. Hän asuu viidensadan askeleen päässä täältä, kookospalmukon toisessa laidassa — — —"
XLII.
Kuljimme vielä tuon metsikön läpi pimeässä yössä.
Tiatira-honuin majassa näimme saman kohtauksen, samat heräämismenot, jotka muistuttivat haamujen esiin manaamista.
Lapsi herätettiin ja tuotiin minulle. Pikku raukka oli aivan unen vallassa ja alaston. Minä otin hänen päänsä käsiini ja lähensin sitä lamppua kohti, jota vanha Hämähäkki, Huaharan sisar piteli. Lapsi sulki häikäistynä silmänsä.
"Niin, se juuri on Atario", sanoi Taimaha kaukaa oven luota.