— — — Kuinka ei voisi joskus toivoakin, kun näki hänet sitten niin järkevänä, alistuvana, leikkimässä lieden luona poikansa kanssa; jättäen kokonaan "suuren herran" eleensä, osoittaen vaimolleen kaikella tavoin suloista huomaavaisuutta saadakseen hänet unohtamaan murheensa?

Kuinka voisi luulla, että tuo Yves saattaisi pian, kuin sallimuksesta, muuttua toiseksi, synkkäsilmäiseksi, jäykäksi ja raa'aksi, alkohoolin huumaamaksi eläimeksi, jota ei mikään liikuttanut? Silloin kietoi Marie hänet yhä enemmän hellyyteensä, suuntasi häneen koko tahdonvoimansa, vartioi häntä kuin pientä lasta, vapisi seuraten häntä silmillään, kun hän vain astui kadulle, missä hänen sinikauluksiset toverinsa kulkivat, ja jonne kapakoiden ovet aukenivat.

— — — Maissa oli Yves mennyttä miestä, sen hän itsekin hyvin tiesi, ja ajatteli murheissaan, että täytyisi koettaa päästä lähtemään.

Hän oli kasvanut merillä, sattuman varassa kuin villit ruohot. Ei juuri koskaan oltu huolittu kasvattaa hänessä käsitystä velvollisuudesta, käytöksestä, ei mistään maailmassa. Ehkä ainoastaan, minä, jonka kohtalo ja hänen äitinsä rukous oli saattanut hänen tielleen, minä vain olin saattanut puhua hänelle noista uusista asioista, mutta luultavasti liian myöhään, tai liian epäselvästi. Kuri laivalla, siinä oli suuri pidäke, mikä yksistään oli johtanut hänen aineellista elämäänsä, pidättäen häntä karulla ja terveellisellä ankaruudella, mikä tekee matruusit voimakkaiksi.

Maa oli kauan aikaa ollut hänelle ohikulkupaikka, niissä pääsi vapaaksi, ja missä oli naisia. Sinne tultiin kuin valloitettuun maahan pitkien matkojen välillä. Silloin oli rahaa ja huvipaikoissa sai kaiken taipumaan oikuillansa ja voimillansa.

Mutta säännöllinen elämä pienessä taloudessa, jokapäiväisten menojen laskeminen, itsensä hoitaminen ja huolenpito huomisesta, sellaisiin odottamattomiin velvollisuuksiin ei hänen matruusiluonteensa sopinut. Muuten tuntui alkohooli hänen ympäristössään, täällä mädänneessä, turmeltuneessa Brestissä, tiukkuvan seinistä kuin epäterveellinen kosteus. Silloin vaipui hän aivan alas, niin kuin monet muutkin, jotka hekin olivat olleet hyviä ja kunnollisia, he alenivat, vaipuivat vähitellen tuon juopporoikan tasalle ja heidän irstailunsa muuttui inhottavaksi ja alhaiseksi kuin työmiehen irstailu.

LIX.

— — — Eräänä päivänä sain kirjeen, joka kutsui minua avuksi.

Se oli hyvin yksinkertainen ja muistutti suuresti lapsen kirjettä:

Hyvä veli!