LXI.
Brestin redillä, 23 p. jouluk. 1880.
Kirkas ja kylmä joulukuun yö, suuri rauha merellä, suuri hiljaisuus laivalla.
Hyvin pienessä laivan komerossa, joka on valkeaksi maalattu ja rautaseinäinen, istuu Yves vieressäni matka-arkulla, avonaisilla laatikoilla. Tulon epäjärjestys on yhä vallalla. Pitäisi asettua paikoilleen ja valmistaa itselleen suojaa tässä komerossa, joka pian tulee kuljettamaan meitä keskellä talven viimoja ja maininkeja.
Kaikista noista suunnitteluista, asetteluista, pitkistä merimatkoista ei ole tullut mitään. Ja minä olen aivan yksinkertaisesti Sèvre -laivalla, joka ei tule poistumaan Bretagnen rannikoilta. Tästä aamusta alkaen kuuluu Yves miehistöön ja nyt me olemme taas yhdessä, ihmissilmällä katsoen, vuoden ajan. Ottaen huomioon ammattimme on meille käynyt hyvin; meidän olisi ehkä täytynyt jonain hetkenä ainaiseksi luopua toisistamme. Yves on ilolla antanut sata frangia kukkarostaan merimiehelle, joka on suostunut luovuttamaan hänelle paikkansa.
Olkoon menneeksi Sèvrekin, koska kohtalo kerran on meidät sinne heittänyt. Se muistuttaa meille jo kaukaisia aikoja, jolloin me yhdessä purjehdimme sumuisella mereltä kaukaisen kellotornin suojeluksessa.
Mutta minä olisin mieluummin halunnut lähteä muualle, etenkin Yves'n takia. Olisin tahtonut viedä hänet kauemmaksi Brestistä, kauemmaksi huonoista tovereista ja rannikon kapakoista.
LXII.
Merellä, 25 p. jouluk. Joulu.
Ylihuomenna, hyvin aikaiseen, päivän valjetessa. Minä nousin kannelle nukuttuani tuskin hetkeäkään oltuani hyvin vaikeassa vartiossa keskiyöstä neljään. Koko yön oli voimakas tuuli ja ankara merenkäynti pidellyt meitä pahoin.