Yves oli kannella aivan läpikastuneena, mutta viihtyen mainiosti omassa elementissään, ja heti kun hän näki minun tulevan osoitti hän minulle kädellään omituista maata, jota me lähenimme.
Harmaat riutat sulkivat kaukana näköpiirin kuin pitkät vallit. — Aallot näyttivät kuin rauhoittuvan, vaikkapa tuuli yhä lennätteli meille raivoisia puuskiaan. Taivaalla liukuivat raskaat, synkät pilvet päälletysten, hyvin nopeasti: kokonainen lyijyholvi oli liikkeellä, suunnattomina, tummina möhkäleinä, jotka muuttivat muotoaan, joilla näytti olevan hyvin kiire päästä ohi, juosta toisaanne aivan kuin pyörrytyksen vallassa jonkun läheisen, hirveän rotkon reunalla. Meidän ympärillämme oli tuhansittain salakareja, mustia päitä, joita kohoili kaikkialta keskeltä hopealle välähtelevää hyörinää, minkä kuohupäät synnyttivät. Silmänkantamattomiin oli yhä noita vaarallisia päitä, meri oli aivan täynnä niitä. Ja sitten näkyi tuolla kaukaisilla rantakallioilla kolmen hyvin vanhan kellotornin ääriviivat, jotka olivat aivan kuin asetetut yksikseen tuonne graniittierämaahan yhden kohotessa paljon korkeammalle kuin toiset, nostaen korkeata vartaloaan kuin jättiläinen, joka tekee huomioita ja johtaa. — — —
Niin tosiaan, minä tunsin sen kyllä ja minä, niin kuin Yveskin, tervehdin sitä hymyillen, ehkäpä kuitenkin hiukan huolissani siitä, että se näyttäytyi niin lähellä, keskellä tuota varjojen juhlaa, sellaisena aamuna, jolloin en odottanut sitä. — — — Mitä tekemistä oli meillä tässä sen läheisyydessä? Se ei kuulunut suunnitelmiimme ja minä en sitä käsittänyt.
Se johtui päällikön äkillisestä määräyksestä Silläaikaa kun minä olin nukkunut. Me laskimme Taureau'n redin suulle, aivan Saint-Pol-de Léon'in lähelle hakemaan suojaa etelätuulelta, sillä ulapalla oli merenkäynti liian ankara meille.
LXIII.
Cherbourg, 27 p. jouluk. 1880.
Kello seitsemän aamulla tuotiin Yves laivaan veneen pohjalla lopen päihtyneenä. Hänen vanhat ystävänsä, Venuksen märssymiehet olivat kuljettaneet häntä koko yön kapakoissa — juhliakseen paluutaan Antilleilta.
Minä olin vartiossa. Kannella ei ollut ketään paitsi muutamia matruuseja, jotka puuhailivat kiillotustöissä — mutta ne olivat uskollisia, pitkänaikuisia tuttavia, joihin saattoi luottaa. Neljä miestä kantoi häntä, vei hänet salaa sisään luukusta ja piiloitti hänet minun huoneeseeni.
Huono alku Sèvrellä, jonne minä olin ottanut hänet vartioitavakseni kuin rangaistukseksi, ja jossa hän oli luvannut olla mallikelpoinen. Ensi kertaa tuli minun mieleeni tuo synkkä ajatus, että hän oli mennyttä miestä, täysin hukassa, huolimatta kaikesta, mitä minä voisin koettaa hänen pelastuksekseen ja vielä toinenkin vielä surullisempi ajatus, ehkäpä hänen luonteessaan oli joku suuri vika — — —
— — Koko päivän oli Yves kuin kuollut.