Suuri hiljaisuus, ja tappava kylmyys vallitsi satamassa — — —
Mikään yksinäisyys ei vedä vertoja öisen meriasevaraston autiudelle, etenkään juhlaöinä. Kun tykin lähtölaukaus on pamahtanut, pakenevat kaikki kuin ruton saastuttamasta paikasta; tuhansia miehiä sukeltaa esiin kaikkialta, hyörien kuin muurahaiset, kiiruhtaen porttia kohti. Viimeiset juoksevat peljäten joutuvansa liian myöhään ja jäävänsä suljetun ristikon taa. Tulee tyyni. Ja sitten yö, sitten ei ketään, ei mitään.
Silloin tällöin kulkee ohi joukkue, jolle vartiosto huutaa, ja joka hiljaa lausuu tunnussanan. Ja sitten pistäytyy rottien hiljainen kansa esiin kaikista raoista ottaen haltuunsa autiot laivat, tyhjät työpajat.
Oltuani päivystäjänä eilisestä saakka, olin nukkunut hyvin myöhään rautaseinäisessä, kolkossa huoneessani. Olin huolissani Yves'ta ja tänä yönä saivat minut surulliseksi nuo laulut, nuo matruusien huudot, jotka kuuluivat kaukaa kaupungin pahamaineisista osista.
Marie ja pikku Pierre olivat matkalla Plouherzelissä ja Yves oli tahtonut kaikesta huolimatta viettää illan maissa, Brestissä juhliakseen uutta vuotta vanhojen ystävien seurassa. Olisin voinut pidättää hänet pyytäen häntä jäämään minun seurakseni, mutta yhä pysyi tuo jää meidän välillämme; ja minä annoin hänen mennä. Ja tuo joulukuun 31:en päivän yö on vaarallinen yö, jolloin koko Brest näyttää olevan alkohoolikuumeen vallassa.
Kannelle noustessani tervehdin jokseenkin surullisin tuntein uuden vuoden ensimäistä aamua ja aloin aamukävelyni, vartian sata askelta, ajatellen tuhansia, menneitä asioita.
Etenkin ajattelin paljon Yves'a, joka oli tällä kertaa huolieni syynä. Näinä kahtena, Sèvrellä vietettynä viikkona tuntui tunti tunnilta haihtuvan tuon veljen välitön kiintymys, veljen, joka kauan aikaa oli ollut minun ainoa oikea ystäväni maailmassa. Muuten olin hänelle ankarasti vihoissani siitä, ettei hän osannut käyttäytyä paremmin, ja minusta tuntui, että minäkin pidin hänestä vähemmän. — —
Musta lintu lensi pääni yli, päästäen valittavan raakunan.
— Kas niin, sanoi matruusi, joka pimeässä teki aamutoimituksiaan peseytyen kylmässä merivedessä. Onpa siinäkin onnen toivottaja uunna vuonna! — — — Mokomakin onnettomuuden lintu. Se merkitsee sitä, että me vielä saamme kokea yhtä ja toista!
— — — Yves palasi kello seitsemän hyvin suorana kävellen ja vastasi nimenhuutoon. Sitten tuli hän minun luokseni tavan mukaan toivottamaan hyvää päivää.