Seuraava yö on kirkas ja suloinen. Me kuljemme aivan hiljaa Korallimerta lämpimän vihurin puhaltaessa, edeten varovasti, peläten tapaavamme valkeita saaria, kuunnellen hiljaisuutta, peläten kuulevamme hyökyjen pauhun.
Keskiyöstä kello neljään aamulla kuluu päivystysvuoro valvoessa eteläisten vesien suuren ja oudon rauhan keskellä.
Kaikki on sinertävän vihreää, yön sinistä, syvyyden väristä. Kuu, joka ensin pysyttelee hyvin korkealla, heittää mereen pieniä, tanssivia valopilkkuja, aivan kuin kaikkialla, noilla äärettömillä, tyhjillä lakeuksilla, salaperäiset kädet liikuttelisivat aivan hiljaa tuhansia pikku peilejä.
Tyynesti kuluvat puolet tunnit toinen toisensa jälkeen, meri on tasainen, purjeet hyvin kevyesti jännittyneet. Päivystävät matruusit nukkuvat pitkällään kannella palttinavaatteissaan, riveissä, kaikki samalla kyljellä maaten, toisiinsa liittyneinä kuin sarja valkeita muumioita.
Joka puoli tunti värähtävät he kuullessaan kellon soivan, ja silloin kuuluu kaksi ääntä laivan keulasta laulaen toinen toisensa jälkeen hitaassa tahdissa: "Tähystäjä silmät auki — — oikea", sanoo toinen. "Tähystäjä, silmät auki — — — vasen", vastaa toinen. Tuo ääni, joka hiljaisuudessa tuntuu huudolta, hämmästyttää, ja sitten sammuu äänien ja kellon värinä, eikä enää kuulu mitään.
Nyt laskeutuu kuu hitaasti ja sen sininen valo tummenee; nyt se jo on hyvin lähellä vettä ja piirtää siihen pitkähkön, värisevän valoviivan.
Se tulee keltaisemmaksi, tuskin valaisten kuin sammuva lamppu.
Hitaasti rupeaa se suurenemaan, yhä suurenemaan, rajattomasti, ja sitten tulee se punaiseksi, menettää muotonsa, uppoo outona, pelottavana. Et enää tiedä mitä näet: näköpiirissä palaa suuri, himmeä, verinen tuli. Se on liian suuri ollakseen kuu, ja nyt piirtyy sen eteen suuria, mustia varjoja: äärettömiä torneja, luhistuvia vuoria, palatseja, kaupunkeja.
Aisteille tuntuu laskeutuvan kuin pimeyden verho, todellisuuden tunne on mennyttä. Mieleesi tulee vaikutelmia Ilmestyskirjan kaupungeista, veriraskaista pilvistä, päätäsi uhkaavista kirouksista. Saat aavistuksen jättiläismäisistä kauhuista, kaoottisista häviöistä, maailman lopuista. — —
Hetki sisäistä unta, joka menee ohi, tahdosta huolimatta, valveilla nähty uni, joka haipuu hyvin nopeasti.