Minä muistan tuon Bretagnessa vietetyn päivän. Me kolme, Marie, Anne ja minä kuljimme harmaan taivaan alla Toulvenin metsissä.
Pääni oli vielä täynnä sinisen meren aurinkoa ja nyt näin Bretagnen äkkiä, niin nopeasti, muutamassa tunnissa aivan kuin unissani merellä. — — — Minusta tuntui, että oivalsin sen viehätyksen ensimäistä kertaa.
Ja Yves jäi kauvas, Suurelle Valtamerelle.
Oli outoa tuntea hänen olevan niin kaukana ja olla itse yksin Toulvenin poluilla!
Me juoksentelimme kuin hassut vihreillä teillä, harmaan taivaan alla, naisten suuret huput tuulessa hulmuten. Yö oli jo tulossa, ja nyt tuli päivän viimeisen tunnin aikana poimia niin paljon kuin mahdollista bretonilaisia kanervia ja sanajalkoja, jotka aioin huomen aamuna viedä Pariisiin. Oi, noita lähtöjä, aina nopeita, kaikki muuttavia, verhoten surulla sen mikä jääpi, ja lennättäen sitten lähtijän tuntemattomaan tulevaisuuteen!
Nyt oli myöhäissyksyn suuri surumielisyys taas vallalla: ilma pysyy lämpimänä, vihreys vehmaana, melkein yhtä voimakkaana kuin troopillinen, mutta Bretagnen taivas pysyy harmaana ja synkkänä ja ilmassa tuntuu jo kuolleiden lehtien ja talven tuoksu — — —
Olimme jättäneet pikku Pierren kotiin päästäksemme nopeammin liikkumaan. Matkalla noukimme me viimeiset sormisienet, viimeiset punertavat lehdokit, viimeiset purtojuuret.
Uurtuneilla teillä, vihreässä yössä tapasimme me pitkätukkaisia vanhuksia, ja naisia, joiden verkaiset röiyt olivat kirjaillut silmäriveillä.
Tuon metsän keskellä oli salaperäisiä aukeamia. Kaukana näki metsäisten kukkuloiden kohoavan yksitoikkoisena linjana: aina tuo sama Toulvenin iätön näköpiiri, tuo sama taivaanranta, jonka kai keltitkin näkivät, maiseman viimeisten soppien hukkuessa harmaaseen hämärään, sinertäviin vivahduksiin, jotka kallistuivat mustaan.
Oi, rakas pikku Pierre, kuinka tulisesti sinua syleilinkään tullessasi Toulvenin tietä pitkin! Hyvin kaukaa olin nähnyt pikkumiehen, jota en tuntenut, ja joka juoksi minua vastaan hypellen kuin vuohi. Hänelle oli sanottu: "Sinun kummisi tulee tuolla", ja silloin oli hän alkanut juosta. Hän oli kasvanut ja kaunistunut, tullut jollain lailla yritteleväisen ja rajumman näköiseksi.