Ulkona kultaa aurinko yhä tammien lehvät, kuusamat ja sananjalat.
Sisällä, yksinäisessä mökissä, on kaikki pimeää ja salaperäistä.
Boudoul, boudoul! galaïchen, galaïch du!
Tuudita vielä pojanpoikaasi, vanha valkokauluksinen nainen. Kohta ovat bretonilaiset laulut lopussa ja vanhat bretonilaiset poissa.
Nyt ristii pikku Pierre kätensä lausuakseen iltarukouksensa.
Sana sanalta, hyvin vienolla äänellä, missä Toulvenin murre selvästi tuntuu, toistelee hän meitä katsellen kaiken mitä hänen isoäitinsä osaa ranskaksi:
— Jumala, hyvä pyhä Neitsyt, hyvä pyhä Anna, rukoilen teitä isäni, äitini, kummini, isovanhempani, pikku siskoni Yvonnen. — —
— — Setäni Goulvenin puolesta, joka on hyvin kaukana merellä, lisää Yves vakavalla äänellä.
Ja vielä hartaammin:
— Isoäitini puolesta Plouherzelissä.