Minä kolkutin ovelle ja Yves'n näköinen tyttö tuli kynnykselle.
Minä kysyin, olinko tosiaan Kermadec'ien majalla.
— Kyllä, sanoi hän hiukan pelokkaana ja hämmästyneenä.
Ja sitten, yhtäkkiä:
— Tekö, herra, olette se veljeni ystävä, joka on tullut Brestistä hänen kanssaan eilen illalla? — — —
Hän oli vain huolissaan nähdessään minun saapuvan yksin.
Astuin sisään. Minä näin arkut, bretonilaiset vuoteet, hyllyille järjestetyt vanhat lautaset. Kaikki oli siistin ja kunnollisen näköistä, mutta mökki oli kovin pieni ja vaatimaton.
— Kaikki meidän sukulaisemme ovat rikkaita, oli Yves usein sanonut minulle. Me vain olemme köyhiä.
Minulle näytettiin yhtä noista kahden maattavista, kaapintapaisista vuoteista, joka oli valmistettu Yves'lle ja minulle. Minun piti asua ylemmällä hyllyllä, joka oli varustettu hyvin puhtailla, hyvin jäykillä, karkeilla ja ruskeilla liinalakanoilla.
— Älkää menkö, herra; he tulevat kyllä pian kaupungista.