Mutta ei, minä kiitin tuosta ensimäisestä päivästä ja menin pois.
Puolivälissä Paimpolia näin minä kaukana yön hämärtyessä leveän sinisen kauluksen kärryissä, jotka nopeasti riensivät Plouberzelliä kohti: Jean ystävän pienet rattaat, jotka toivat Yves'a ja hänen äitiään. Ehdin parahiksi heittäytyä pensaikon suojaan; jos he olisivat tunteneet minut, en minä varmasti olisi päässyt jättämään heitä.
Oli jo täysi yö, kun minä tulin Paimpoliin ja pienet lyhdyt kaduilla olivat sytytetyt. Koetin sekaantua torilla liikehtivään joukkoon. Ne olivat merimiehiä, joita siellä sanotaan islantilaisiksi, ja jotka joka kesä poistuivat kuudeksi kuukaudeksi harjoittamaan vaarallista suurkalastusta kylmillä merillä.
Ei ainoakaan noista miehistä ollut yksin. He kiertelivät lauleskellen katuja nuori nainen kainalossaan: sisar, kihlattu, mielitietty. Ja nuo elämän ja ilon kuvat saattoivat minut tuntemaan oman, syvän yksinäisyyteni. Minä kuljin yksin, suruissani, tuntemattomana, lainatussa puvussani, joka oli samanlainen kuin heidän. Minua katseltiin: "Kuka tuo on? Muukalainen, laivaa etsivä merimies? Emme ole koskaan nähneet häntä seurassamme."
Tunsin kylmyyttä sydämessäni ja lähdin taas äkkiä Plouherzel'in tielle. Kaikesta huolimatta en häiritsisi paljojakaan sikäläisiä yksinkertaisia ystäviäni mennessäni hiukan lämmittelemään heille.
Olin unohtanut päivällisen ja astelin nopeasti peljäten tulevani myöhään perille, löytäväni mökin suljettuna ja ystäväni makuulla.
XVIII.
Yhden tunnin kuluttua olin keskellä maaseutua täydellisesti eksyneenä. Ympärilläni oli vain pimeyttä, talviöinen hiljaisuus. Harhailin märillä poluilla; ei ketään, jolta kysyisi tietä, ei kylää, ei valoa. Aina vain puiden mustia varjoja. Ja sitten siellä täällä ristejä; muutamia hyvin suuria, joita en ollut tavannut tämän päiväisellä retkellä.
Käännyin takaisin juosten. Juoksin kauan aikaa samaan suuntaan. Jäinen sade alkoi tihkua nousevan tuulen ajamana. Minusta oli yhdentekevää että oli eksynyt; minä kaipasin vain ystävällistä olentoa ja kiiruhdin saadakseni taas tavata Yves'n.
Lienee ollut hyvin myöhä, kun minä tunsin Plouherzelin kappelin edessäni ja merivesijärven, ja graniittisaaren mustan möhkäleen veden päällä kuin suuren, nukkuvan eläimen selän.