Kun Yves tuli esiin, katselivat toiset koollaolevat merimiehet häntä kaikki suopeasti hymyillen, vieläpä oudon kunnioituksen vivahduksella.
Sillä hänen hihassaan oli ensi kertaa korpraalin kaksinkertainen punanauha, jonka hän juuri oli saanut. Ja laivassa oli liikkeitä ohjaava aliupseeri sentään jotain. Nuo halvat liinanauhat, jotka äskentullut saa niin pian armeijassa, kertovat laivastossa vuosien vaivoista; ne kertovat nuorten miesten elämästä ja voimista, joita lakkaamatta on tuhlattu päivin ja öin, tuolla korkealla mastoissa, märssymiesten alueella, jota kaikki taivaan tuulet heiluttavat.
Komennuskunnan päällikkö ojensi lähestyessään kätensä Yves'ille. Ennen oli hänkin ollut väsymätön märssymies, hän tunsi työn, rohkeana, voimakkaana miehenä.
— No Kermadec, sanoi hän, lähdetäänkö kaluunoita "kastelemaan".
— Kyllä — — — herra, vastasi Yves matalalla äänellä, pysyen yhä vakavan ja uneksivan näköisenä.
Vanha päällysmies ei suinkaan tarkoittanut taivaan vettä, sillä siihen nähden oli "kastelu" varma. Ei, merikielellä tarkoittaa kaluunoitten kasteleminen juopottelua niiden kunniaksi ensimäisenä päivänä kun niitä kannetaan.
Yves pysyi miettiväisenä ajatellessaan noita välttämättömiä menoja, koska hän juuri oli pyhästi luvannut minulle pysyvänsä järkevänä, ja koska häntä halutti pysyä sanassaan.
Ja lopuksi oli hän saanut kyllikseen noista kapakkakohtauksista, joita jo oli toisteltu kaikissa maanosissa. Väsyyhän sitä lopultakin iloon kierrellä öitä kaikissa roskapaikoissa hillittömimpien, juopuneimpien etunenässä, tullakseen aamulla korjatuksi rapakosta, siihen väsyy, oli miten hyvä matruusi tahansa. Sitäpaitsi ovat seuraavat päivät piinallisia ja aina samanlaisia; Yves tiesi sen eikä enää halunnut viettää sellaista.
Tuo joulukuun päivä oli kovin pimeä paluupäiväksi. Nuoruudesta ja kauneudesta huolimatta verhosi tuo ilma paluun ilon jonkunlaiseen synkkään yöhön. Yves'iä painosti tuo vaikutelma, joka vasten hänen tahtoaankin herätti surullista hämmästystä, sillä olihan kaikki tuo hänen Bretagneaan, hän tunsi sen jo ilmassa ja huomasi sen jo tuosta unenkaltaisesta pimeydestä.
Venhe lähti viemään heitä kaikkia maata kohti. Se kulki aivan kallellaan länsituulen painamana, se hypähteli aalloilla kumahdellen kuin rumpu, ja joka hyppäyksellä luiskahti heitä vastaan vesiaalto kuin hurjistuneiden käsien sinkoamana.