Yö on tullut ja olemme makuulla. Mahdotonta nukkua. Kuulen Yves'n kääntelehtivän vuoteessaan. Ajatus, että hän huomenna lähtee Toulveniin katsomaan pientä äskensyntynyttä, saa hänen hyvän sydämensä tulvehtimaan tunteita, joita hän ei tunne omikseen.
— — — Kaksi päivää häntä myöhemmin tulee minunkin lähteä Toulveniin, ristiäisiin.
Hänellä on tuhansia suunnitelmia juhlamenoihin nähden.
— En uskalla oikein pyytää, mutta jos tekin tahtoisitte syödä meillä Toulvenissa? Hyvänen aika, tiedättehän, appeni luona ei varmasti ole sellaista kuin kaupungissa!
XLIII.
Aikaiseen aamulla lähden minä Toulveniin, jossa Yves eilisestä saakka on odottanut minua.
Loistava ilma. Vanha Bretagne on vihreä ja kukoistava. Koko matkan suuria metsiä, kallioita.
Yves odottaa minua matkavaunujen saapuessa, joihin astuin Bannalecissa. Hänen vieressään seisoo nuori, kahdeksantoista tai kahdenkymmenen ikäinen tyttö, joka punastuu, hyvin sievänä suuren päähineensä alla.
— Tässä on Anne, sanoo Yves, kälyni, naiskummi.
Kauppalasta on vielä hiukan matkaa mökkiin, missä he asuvat Trémeuléssa, Toulvenin piirissä.