Hän astui Yves'n jälkeen heidän huoneeseensa ja sulki oven.
Tulta ei ollut, sydäntä ahdistava kurjuuden tuntu!
Sytytettyään kynttilän huomasi Marie, että Yves taas oli repinyt uudet vaatteensa, jotka hän jo kerran oli korjannut suurella huolella; hänen leveä, sininen kauluksensa oli ryppyinen ja tahraantunut, ja hänen raitainen villapaitansa oli auki rinnalta neuleen ratkettua.
Hän kulki edestakaisin kierrellen kuin vangittu peto, siirrellen, kaadellen äkäisesti Marien järjestämät huonekalut, heitellen, menemään hänen säästämänsä leipäpalaset.
Pantuaan lapsen vuoteeseen ja peitettyään hänet hyvin, oli Marie puuhailevinaan taloustoimissa. Täytyi koettaa olla luonnollisen näköinen tällaisessa tapauksessa, sillä jos näytti siltä, että häntä ajateltiin, suuttui Yves äkkiä kuin veren hajuun päässyt peto ja tahtoi taas lähteä. Ja kun hän kerran oli sanonut: "Nyt minä menen, nyt minä menen tovereitten luo!" lähti hän julman härkäpäisesti, eivätkä voimat, ei rukoukset, eikä kyyneleet saattaneet pidättää häntä.
LIII.
Joskus kaatui Yves kuin kuolleena vuoteeseen, nukkui monta tuntia ja sitten oli kaikki ohi. Se riippui alkohoolista, jota hän oli nauttinut.
Joskus taas kesti hän lujana, en tiedä miten, ja meni laivaansa satamassa toimittamaan "reservi"-palvelustaan.
Sinä aamuna kello seitsemän, kun Yves oli hiukan selvinnyt pistettyään omasta alotteestaan päänsä jääkylmään veteen, meni hän ulos ja lähti kulkemaan arsenalille päin.