—"Herrainen aika!" huusi hän, "tämä on meidän wiimeinen päiwämme. Aleksei Petrowits, katsokaa tuonne, hän on tuossa, hän tulee meitä kohti,—hu—hu!"
—"Mitä sinä hourailet, Feodor? lampun warjohan se on."
—"Ei, ei, katsokaa waan, se lähenee, se liikkuu."
Aleksei Petrowits kawahti istuilleen. Todella hänkin sen näki: lampun alla olewa warjo liikkui, se tuli hänen wuodettaan kohti. Aleksei eroitti jo selwästi siinä ihmisen haahmon, saman haahmon, jonka hän päiwällä oli nähnyt kaatuneen huoneen rauniolla.
—"Jumalan armo! Hän se on!" huusi Feodor.
Aleksei kurkistui myös katsomaan. Lampun walo paistoi silloin haahmon waalealle muodolle. Aleksein posket waalistuiwat.
—"Feodor", huusi hän wapisewalla äänellä.
Feodor oli sillaikaa lymyinnyt huoneen pimeään nurkkaan.
—"Feodor", huusi Aleksei wielä waikeammasti.
Hänen muotonsa oli muuttunut kuolleen näköiseksi. Feodor huomasi wihdoin isäntänsä hädän ja seisoi jo pian Aleksein wuoteen wieressä.