—"Luisa", sanoi Ernest, huoaten sywästi. "Neiti Luisa, minun koko elämäni onni riippuu tästä hetkestä, sanokaa pikaisesti—tämä tuokio on kallis,—saanko sydämmessäni elättää suloista toiwoa, jossa on koko autuuteni? Minä rakastan teitä".
Luisan posket oliwat lentäneet tulipunaisiksi. Hänen kätensä oli solunut Ernestin käteen, jota se poltti. Heidän silmänsä oliwat palaneet toisiinsa. Ernest luki niissä wastauksen kysymykseensä. "Ernest!" kuiskasi Luisa tuskin kuuluwasti. Heidän huulensa oliwat kohdanneet toisensa ja äänetönnä paloi niillä ensimäinen suutelu. Kumpikaan ei tohtinut sanoilla häiritä tätä silmänräpäyksen autuutta.
Silloin kuului wieno naisen ääni ikkunasta, kielellä, jota Ernest ei ymmärtänyt. Mutta Luisa wawahti, hypähti ylös ja katsahti wapisten ympärilleen. Hänen silmänsä kohtasiwat ikkunassa wanhan naisen muodon ja parin kiiltäwiä silmiä, jotka weiwät weren hänen poskiltansa. Hän oli tullut kalman walkeaksi. Hän tahtoi paeta, waan alkoi horjua, ja ennen kun Ernest ehti mitään, hän lankesi herwotonna Ernestin syliin. Tämä ei ollut ymmärtänyt mitään sanoista, jotka näkyiwät niin säikäyttäneen Luisaa. Hän luuli jonkun kohtauksen tawanneen Luisaa ja aikoi lähteä etsimään apua. Mutta Anna Iwanowna jo oli huomannut Luisan häwiämisen salista ja ruhtinatar Maranda oli jo kaiwannut ottotytärtänsä. Molemmat tuliwat huoneesen, juuri kun hra Ernest arweli irtautua Luisasta. Anna Iwanowna wiskasi uhkaawan silmäyksen Ernestiä kohti. Mutta aika ei sallinut pitkiä tutkinnoita. Eräs neitsyt kiidätti lasin kylmää wettä, ja Luisa tointui pian ja oli kohta ruhtinattaren sylissä.
Ernest ei saanut enää koko illassa nähdä Luisaa. Hän jäi hirweään epäilykseen Luisan tilasta. Kotiin tultuaan hänen päässänsä pyöri sata ajatusta tästä Luisasta, jonka ilmestyminen oli hänelle yhtä suloinen kuin kummallinen. Hän tunsi kauhean lewottomuuden painawan tuntoansa. Luisa woi olla jonkun köyhän ja ehkä woitetun ruhtinassuwun tytär, ja illallinen tapaus woi tuottaa hänelle onnettomimmat seuraukset. Tuo ylpeä ruhtinatar saattaa hänet hylätä, kaswatuslaitoksen johtajatar saattaa eroittaa hänet laitoksesta. Sen toisen luuli hän lukeneensa molempain naisten wakaisista silmistä.
Näitä ajatellessa Ernest ei woinut nukkua koko yössä. Joka kerran kun hänen silmänsä painuiwat umpeen, hän luuli näkewänsä onnettoman Luisan ja hypähti ylös wuoteeltaan. Wasta aamulla, kun päiwän hälinä jo oli syntynyt kaduilla, hän sai jonkun hetken lewätä. Mutta herättyään, entiset ajatukset alkoiwat jälleen tehdä hänelle lewottomuutta. Hän woi nyt kuitenkin ajatella selwemmin. "Mitä kerran on tapahtunut, sitä ei woi enää auttaa", ajatteli hän lohduttaen itseään. "Mutta parempi tieto minun on saatawa, ja se ei liene aiwan mahdotonta. Minä ilmoittaudun Luisan sukulaiseksi ja pyydän saada häntä puhutella. Waan mitä sanon? Tuo wakainen johtaja saattaa minun tuntea ja kieltää minun pääsemästä Luisan puheille. Waan woinenhan kuitenkin saada hänestä paremman tiedon, woisin wiedä hänelle kirjeen ja sanoa sen olewan joltakin sukulaiselta."
Sanottu ja tehty. Ernest istui kirjoituspöytäänsä, pyöräytti eräitä sanoja ja sulki kirjeen. Sitten koetti hän sen päälle kirjoittaa Luisan nimeä naisen käsialalla. Niin warustettuna, hän pukeusi ja meni suorastaan kaswatuslaitosta kohti. Tultuansa sinne, hän näki läikkywät waunut, pari ylpeitä hewosia edessä, lähtewän kaswatuslaitoksen portilta. Mutta hän ei huomannut, että ihana naisen muoto näyttäysi waunujen ikkunasta ja wiittasi jotakin pienellä kädellään, ennenkun waunut jo oliwat siwuin ja kadonneet katujen hälinään. Ernest kiiruhti waan portaille ja ylös. Hänen rintansa kolkutti tuntuwasti, wetäistessä kellon nauhaa, joka riippui owella. Hänelle awattiin kohta. Hän lewottui nähdessä, ettei awaaja olut kaswatuslaitoksen johtaja, jota hän pelkäsi. Awaaja oli eräs wielä nuori hänelle tuntematon naiseläjä.
—"Minulla on kirje Luisan sukulaiselta", sanoi hän, "suokaa minun se antaa hänen omaan käteensä."
—"Te ette woi häntä tawata enää täällä. Ruhtinatar noudatti hänet juuri tänä aamuna kotiinsa."
Ernest waalistui. Oudoksuwa nainen katsoi häntä, naurahdellen.
—"Woittehan tawata hänet ruhtinattaren asunnossa", sanoi nainen.