—"Sitä tuskin woin kieltää", wastasi Aleksis. "Sama suora nenä, mustat hiukset ja silmäin säihkywä tuli, mutta sata kertaa ihanampi."
—"Mutta wedenkantaja tyttö, palwelus=neitsyt, kaikkea siwistystä wailla, raaka ihminen, johon halwin sotamiehesi waan woisi ihastua. Luulin minäkin tänä aamuna wilaukselta hänet nähneeni."
Aleksin silmät oliwat kääntyneet ikkunaan.
—"Ernest!" huudahti hän yhtäkkiä, "tuossa hän jo on. Katsopas mikä jumalallinen olento!"
Ernest hypähti ikkunaan ja katsahti ulos. Toisella puolella kadun, pienessä matalassa talossa, missä Ernest asui, molemmat ystäwykset näkiwät ikkunassa nuoren naisen, joka ompeli ja katsoi wälistä toiselle puolelle pöydän ja hymyili.
—"Luisa, Luisa", huudahti Ernest ja miltei tahtonut juosta ikkunasta ulos. "Ruhtinatar Marandan ottotytär Luisa, minun Luisani."
—"Hahaha!" nauroi Aleksis. "Erheys se kuitenkin on. Tänä aamuna olen saanut tietää kaikki. Lowisa S. on köyhän työmiehen ainoa tytär tästä kaupungista. Hän on pari wuotta ollut Helsingissä erään sukulaisensa luona ja nyt wasta pari wiikkoa kotonansa. Hänen wanhempansa rakastawat häntä erinäisellä helleydellä, he suojelewat häntä kuin silmäteräänsä ja owat sulkeneet owensa jokaiselle muukalaiselle. Minun kaikki kokeeni päätä hänen puheillensa owat olleet turhat, ja ainoa, minkä olen woittanut, on muutamat silmäniskut täältä kadun yli. Ajattele nyt, josko tuo ihana neiti woi olla sama kuin ruhtinatar Marandan ottotytär."
Ernest ei woinut kääntää silmiänsä pois ikkunasta. Tyttö nosti silmänsä ompeluksesta, katsahtain pöydän yli. Sitte hän käänsi päätänsä ikkunaan päin, ja silloin wälähti kadun yli kummallinen silmäparin loisto. Mutta se ei kohdannut Ernestiä, waan hänen wieressään seisowaa Aleksia. Ernest tunsi kuin teräwän weitsen pistäwän rintaansa ja waipui tuolille istumaan. Hän näytti unohtaneen itsensä ja olisi jäänyt istumaan siihen, jos ei Aleksis olisi häntä wihdoin herättänyt.
—"Ernest", sanoi hän, "kuuletko, lähtökello jo soi, sinun täytyy seurata joukkoa Bomarsundin matkalle."
Ernest kawahti kuin unesta, puristi Aleksin kättä ja sanoi hywästi. Eräitä päiwiä sen perästä hän oli Bomarsundin linnassa, enemmän onneton kuin ennen.