III.

Ahwenanmaan saaristo oli seuraawana kesänä eroitettu kaikesta yhteydestä muun Suomen kanssa. Länsiwaltojen laiwastot purjehtiwat ympäri Suomen= ja Pohjanlahden wesiä, ottaen kiinni jokaisen laiwan ja weneen, minkä tapasiwat merellä. Bomarsundin linnassa oli sota=ajalla tawallinen kielto; ettei linnaan päässyt kukaan, jolla siihen ei ollut erinäistä lupaa. Mutta silloinen eroitettu sulkeus=tila, jossa asukkaat oliwat, waikutti linnan asukasten ja ympäristön wälillä kiihkeämmän yhteyden kuin tawallisesti. Wiikkokaudet, warsinkin alusta kesää, kuluiwat saamatta Suomesta mitään tietoja. Wihollisten laiwain liikunnot oliwat ainoat uutiset, jotka toiwat uutta puheen ainetta saariston asukasten elämään. Asukasten täytyi wiettää ikäwää aikaansa miten paraiten osasiwat. Komendantin, hra Bodiskon, kohteliaisuus oli paraimpana apuna linnalaisten ajanwietoissa. Seurallinen elämä sai aiwan wapaasti liikkua linnan asukasten ja ympärillä asuwan herraswäen kesken.

Eräänä päiwänä oli wihollinen laiwaparwi asettunut linnan edustalle ja näytti lähestywän linnaa. Kanonain jyrinä pani koko linnan wäestön wapisemaan. Linnalaisten patterit, jotka oliwat ulompana niemissä, oliwat kohta pakoitetut waikenemaan, ja niiden wäestön täytyi wetäytyä linnaan. Tämä näytti olewan linnan wiimeinen päiwä. Pian lensiwät armottomat projektilit linnan kiwiseiniä kohti. Linna oli kohta peitetty tulen ja sawun sekaan. Sen wahwat kiwiseinät wapisiwat. Oli kuin tuhat ukkoisen woimaa yhtaikaa olisi iskenyt tulta ja jyrisnyt linnan ympärillä. Jo oli linnan wäestö kadottanut toiwon minkään pelastamisesta. Mutta ampuminen taukosi yhtäkkiä. Kun sawu wähän ajan takaa oli haihtunut, satama oli puhdas, ja tyyni meren lahti wälkkyi kuulakkana, linnan harmaat kiwiseinät kuwastiwat kylkiänsä rauhallisena kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ernest oli hyökkäyksen ajan ollut lakkaamatta työssä. Eräitä miehiä oli haawoitettu ja useita oli sairastunut, ahtaissa sawulla ja ruudin hajulla täytetyissä kasarmeissa. Wasta illalla myöhään pääsi hän hengähtämään, ja silloin hän riensi komendantin huoneihin antamaan kertomusta haawoitettuin tilasta.

—"Tällä kertaa olemme pääsneet wähällä, wai miten, tohtori?" sanoi komendantti, tyytywäisenä hymyillen ja puristaen Ernestin kättä.

—"Olisimme pääsneet wielä wähemmällä, jos ei palawa ja sawu kasarmeissa olisi ollut pian tukehuttawa", wastasi Ernest. "Olen warma, jos ampuminen olisi kestänyt eräitä hetkiä lisäksi, puolet miehistä olisi tukehtunut sawuun. He olisiwat sen tehneet nytkin, jos en olisi niin ahkeraan kylmällä wedellä pirskoitellut huoneita."

—"Se oli hywä. Sellaista asiaa ei ole woitu ennen kokemusta arwata, Mutta wastaiseksi on meidän oltawa waroillamme. Luultawasti wihollinen ei jätä meitä niin wähällä. Eräiden päiwien takaa se saattaa olla takaisin täällä ja wielä suuremmalla woimalla. Mitä luulette siksi tarwittawan warustaa?"

—"Ensiksi kaikki jää kellareista kasarmeihin ja kaikki naiset ja lapset linnasta ja sen läheisyydestä pois, etemmäksi saarelle."

—"Kowa tuomio, herra Ernest. Sen sanoman saatte itse antaa naisille.
Ne saatte nyt kohdata luonani, jos suwaitsette astua saliin."

Wielä sawusta pian nokisena, Ernest seurasi komendanttia salonkiin. Hän kohtasi siellä pian kaikki linnan naiset ynnä linnan ympäristöllä asuwia perheitä, jotka oliwat rientäneet paikalle katsomaan sodan tuhoja ja toiwottamaan onnea yleisesti rakastetulle komendantille. Ernestin silmät lensiwät pikaisesti ympäri salin. Ne seisattuiwat yhtäkkiä erääsen seuraan, jossa istui kolme nuorta naista ja heidän edessään eräs nuori upseri.

—"Mitä kaikkea", huudahti hän, "Aleksiko täällä, jonka kewäällä jätin
Turkuun!"