Upseri kawahti, tullen Ernestin wastaan, ja terwehti häntä, kätellen iloisesti.
—"Niin, kuten näet, minäkin olen täällä."
—"Ja tuo nainen, jota puhuttelit, se on minusta kuin unennäköä."
—"Se on minustakin niin, hywä Ernest. Olin kadottanut hänen eräitä päiwiä sinusta erottuani ja nyt kohtaan täällä samallaisen ihmisen, saman nimellisen, ja kuitenkin hän on ihan toinen—minun pääni pyörii ympäri."
—"Ja hän on tässä linnassa?"
—"Ei juuri linnassa, hän on lasten opettajana kapteni S:willa, joka asuu eräitä askelia linnasta."
Ernestin silmät kohtasiwat neiden silmän. Hän luuli huomanneensa wienon punastuksen lewinneeksi tuon kukoistawan neiden poskille. Hän ei woinut enää pidättyä, hän riensi tuota kummallista olentoa kohti, kumarsi ja sanoi rohkeasti:
—"Minun nimeni on Ernest Werner. Tunnetteko minua?"
—"Ja minä olen Lowisa Suruton. Waan anteeksi, jos en muista teitä nähneeni ennen", wastasi neiti punastuen.
—"Waan ettekö ole koskaan ollut Pietarissa?"