Flemingin muoto synkistyi. Hän silmäili pikaisesti läsnäolewia. Iiwar oli alakuloisen ja lewottoman näköinen waan Kolan kaswoille kuwausi milt'ei pilkallinen ilo.
—"Sinä jäät tänne, Kola!" sanoi Fleming wähän mietittyään; "ja sinä Iiwar käsket neljännen rakunajoukon olemaan walmiina, sekä warustat hewoseni."
Iiwar meni.
—"Mitä sinä sanot tästä, Kola?"
—"Minä sanon, että jos tämä olisi tapahtunut Puolassa, kuningas olisi hirtättänyt jok'ainoan talonpojan ja antanut heidän tilansa uskollisille sotamiehillensä."
—"Mutta sanopas minulle, miten se on mahdollista, että tuo Yrjö
Eeronpoika weijari aina pääsee sotamiesteni käsistä", kysyi Fleming
"Minä pelkään, että siinä on jotakin petosta."
—"Se on hywin yksinkertainen asia", wastasi Kola, kumartaen sywästi. "Minä olen jo sen perillä. Teidän herruutenne on liian paljon luottanut Iiwariin. Hänellä on Salojärwellä lanko, jolla on ihana tytär. Yrjö on muutamia kuukausia sitten hänet nähnyt, ja he owat tulleet hywiksi ystäwiksi. Iiwar on siitä saanut sukulaiseltansa tiedon ja ilmoittaa nyt teidän herruutenne jokaisen ajatuksen tytölle, joka taas ne ilmoittaa sulhaiselleen: Yrjölle."
—"Ja sinä tunnet sen etkä ole ennen ilmoittanut minulle sellaista petosta; minä hirtätän sinut linnan portin kamanaan."
—"Minä pääsin sen jäljille wasta tänä yönä, teidän herruutenne. Lukekaa nyt itse, jos ette usko. Minä tapasin Salojärweltä tulleet kirjeet Iiwarin huoneesta."
Ja Kola weti tukun paperia poweltansa ja ojensi ne Flemingille. Tämä katsahti niihin pikaisesti ja pisti ne powellensa.