Kaikki kolme istuisiwat kohta lounaspöytään, ja Martti pappi näytti pian, miten hänelle maistui päiwällinen niin pitkän toimituksen perästä kuin tämän päiwäinen oli,

—"Uskotteko, ystäwäni", lausui hän tyydytettyään ensimmäisen ruokahalunsa, "minä en ole koskaan ennen lukenut sellaista kuulutusta tämän Salojärwen kirkossa. Te ette wielä woi aawistaa mitä hänen herruutensa nyt julistaa."

—"Aina Flemingistä ja yhä Flemingistä, jota joka päiwä saa kuulla", sanoi Riitta, leikaten eteensä paistia.

—"Sst! hiljaan, Riitta! Se on hywin waarallista, tänä aikana puhella niin—sillä hänen herruutensa—"

—"Siinäpäs se nyt on, ihan kylmää, se ei maistu enää millenkään", huudahti Riitta rouwa, peittäen paisti=palaisen takaisin lautaselle. "Hänen herruutensa on pilannut kaikki, hän on waan kaikkialla häiritsemässä."

—"Riitta, se on synti, se on suuri synti sanoa niin. Sinä et ehkä wielä tiedä, että koko maa on täynnä meteliä, ja tämä muutoin rauhallinen Salojärwikin,—se on meidän synteimme tähden—tännekin uhkaa kapinan henki. Saatte sen kuulla, minä luen teille hänen herruutensa kirjoituksen." Näin sanoen, Martti pappi weti poweltaan suuren kirjeen, awasi sen ja luki puolin saarnaawalla äänellä:

"Mester Martti! Te tunnette, että Pohjanmaa on täynnä pahanilkisiä konnia, jotka owat rikkoneet walansa ja pettäneet laillisen kuninkaansa. Sitä pahempi, moniaat Herran palwelijatkin, owat ryhtyneet näiden roistojen asiaan, ja wietelleet sanankuulijansa. Minun uskolliset sotilaani Kyröstä tapasiwat yhden, joka nimittää itseään Yrjö Eeronpojaksi, ja joka petollisuudessa meni siihen asti, että hän, minun luwattani ja tietämättäni kirjoitti talonpojille walituskirjan, jonka he owat wieneet eräälle kapinalliselle herttualle Ruotsiin. Mutta tämä maansa pettäjä pääsi sotilaitteni käsistä pakenemaan ennen kuin hän ehdittiin hirtättää. Nyt on teidän lankonne, joka palwelee minun joukoissani, ilmoittanut minulle luulonsa, että tämä Yrjö, tunnettu konna, roswo, maailman ja kansan wiettelijä, on woinut paeta Sawoon, jossa hänellä kuuluu olewan wanhemmat ja sukulaisia. Siis, hywä Martti herra, jos karkulas tulee niille seuduille, elkää toiwoko nähdä taiwaan autuutta, jos hänet laskette käsistänne muuanne kuin minun sotilaitteni kynsiin. Sellainen on minun ja kuninkaan tahto, ja tietäkää nyt sitä wilpittömästi noudattaa. Klaus Fleming, wapaaherra ja Suomenmaan ylimmäinen käskynhaltija."

—"Mutta isä, mistä tunnette karkulaan? Hänen herruutensa ei wirka mitään hänen iästänsä ja näöstänsä."

—"Todella; lapseni, ei sanaakaan hän niistä wirka. Mutta, Anna, hän luottaa minun kiiwauteeni, minun uskollisuuteeni ja minun tarkkuuteeni —sillä, näet sinä, Anna, hänen herruutensa tuntee minut, hän antoi minulle kättä silloin kuin olin Turussa ja pääsin hänen puheilleen—ja mitä turhaa—ken ei woisi tuntea roswoa, maansa pettäjää, kansan wiettelijää? Minä tunnen hänet heti, Anna, minä sidotan hänet köysiin, minä kuristan hänet ja lähetän hänen suuruutensa——Mutta mitäs kummaa tämä on?"

Martin puheen keskeytti ulkoa portaalta kuuluwa laulu. Samassa tuli salin toiselta puolelta piika ja ilmoitti, että köyhä teini tahtoi nähdä waltoja ja odotti siihen asti portaalla.