—"Laitamme hänen herttuaalliselle korkeudelleen wähän tekemistä ottaessa wastaan hänen majestetiansa ynnä sen kahta alimmaista palwelijaa—niin, Iiwar, seuraathan minua kun lähdetään wieraiksi hänen herttualliselle korkeudelleen."
—"Ja Suomi", wastasi Iiwar, "tohditko niin pian sen jättää sotawoimatta?"
—"Luonnollisesti en. Waan enkö ole wielä sinulle maininnut aikeistani?
Mitä sanoisit, jos Kola Ludowski?——"
—"Kuin, tohtisitko jättää Suomen sotawäen tälle muukalaiselle?"
—"Oh, tyhjää pelkoa sinulta. Mustan meren ja Pohjoisen Jäämeren wälillä ei ole meille mitään muukalaista. Ja muutoinkin sinä et wielä tunne kaikkea. Mitä sanot siihen, jos sama muukalaisesi parastaikaa jo olisi oma lähin sukulaisesi?"
—"Ei, ei koskaan. Anna on liian jalo nainen siksi", wastasi Iiwar.
—"Joutawia!" jatkoi Fleming. "Minä tunnen hänet paremmin ja muutoin, sama Ludowski—tuskin löytäisin koko Sigismundin awarassa waltakunnassa miestä, jota woisi niin monenlaisiin toimiin uskoa."
—"Siinä on minulla ihan toinen ajatus", wastasi Iiwar pian huolettomasti ja paremmin kuin itselleen.
—"Ajatus on aina ajatus, sanot sinä. Juuri kuin mikään ajatus hallitsisi maailmaa."
—"Ja mikä muu se olisi? Jalo ystäwäni, minulla on se usko, että jokaisella aikakaudella on oma henkensä, oma ajatuksensa, joka johtaa sen tapauksia. Me olemme waan arpapalikoita, joita tuntematon käsi wiskelee. Kun tarkoitus kerran näillä on saawutettu, silloin me heitetään syrjään.—Se, joka tänään woitti, woi huomenna jo olla tungettu syrjään ja unhotettu. Uusi ajatus on jo saattanut wiwahtaa maailman halki ja sen walloittaa. Pikainen onnen waihe, odottamaton tapaus, tahi yhden ihmisen kuolema on silloin kuin kutsuttu walmisna——."