—"Niin", wastasi Anna kääntämättä päätänsä.
—"Ja miten metsän lukemattomat siiwekkäät asukkaat elähyttäwät ympärillämme koko luonnon iloisella laulullansa."
—"Niin", wastasi taas Anna.
—"Ne laulawat kaikki waan rakkautta, niillä on jokaisella wierellään ystäwä, jolle ne kukin ominaisella äänellänsä puhelewat sydämmensä hempeimpiä tunteita ja sitte kuuntelewat wienoa kuwausta, joka lehwäin wälistä soi heidän korwiinsa."
—"Niin, niin", wastasi Anna hiljaan, tuskin kuuluwasti.
Tohtori huokasi sywästi ja jäi hetkisen ääneti. "Minä olen aawistanut oikein", sanoi hän wihdoin itselleen. "Täydellinen corruptio wirginalis somnabularis, jossa hänen kanssansa saattaa menetellä aiwan mielensä mukaan. Mutta warowaisuutta, ainakin äkkinäinen kowa mielenliikutus, säikäys tahi joku odottamaton kohtaus woisi silmänräpäyksessä hänen herättää, ja silloin hän pujahtaisi minulta tiehensä. Ei, se ei saa tapahtua, minä leikkaan sitä ennen hänen siipensä—siis rohkeutta waan! Nikoteemus, sinä et saa olla turhaan walwonut öitäsi, tutkiessasi luonnon salaisuuksia, kerran sinun wuorosi on tulewa saada palkinto, jota maailman suurimmat tiedemiehet saawat kadehtia—nyt wiimeinen koete:"
—"Niin, Anna, teilläkin on nyt wieressänne ystäwä, joka teitä rakastaa."
—"Niin", wastasi Anna.
—"Ja jota te rakastatte?"
—"Niin, jota minä rakastan."