—"Minä tunnen, että hänellä on lanko Turussa, sotawäessä, Klaus herran palweluksessa."
—"Se ei ole mitään," wastasi Anna huolellisesti. "Waan isäni on niitä miehiä, joiden ajatukset eiwät koskaan woi erota piiristä, mihin wirka ja olewat olot ne owat supistaneet. Hän ei ole pahasydämminen, waan hän on tuiki armoton jokaista kohtaan, jota Klaus herra wihaa. Hän on tunnollisesti ilmoittanut Turkuun jokaisen, ken tässä kappelissa on wähänkään tunnettu mielipiteittensä suhteen—tiedätte warmaan, että talonpojat owat täälläkin raiwossa. Minua peloittaa, että teidän henkenne on täällä waarassa—paetkaa, paetkaa hywin pikaisesti."
—"Anna!" sanoi Yrjö—sillä tällä nimellä tahdomme edelleen häntä mainita—"Anna," sanoi hän katsoen neidon silmiin.
Annan posket läwähtiwät punaisiksi, ja hän painoi silmänsä alas.
—"Anna", kertoi hän edelleen. "Tunnenko teidät oikein? Olenko kuullut oikein, mitä täällä on minulle kerrottu? Olettehan yksi meidän puoluetta?"
Anna säpsähti.
—"Tunnettehan, mitä wiime aikoina on tapahtunut? Talonpojat owat kapinassa Torniosta Turkuun asti; Sigismundin walta on katkaistawa; Klaus Flemingin aika on lopussa, ja meidän täytyy wäkiwallalla saada se loppuun——"
—"Paetkaa, paetkaa", sanoi Anna wawisten, ja hänen poskensa oliwat taas rusettuneet. "Jokainen hetki tuo suuremman waaran teidän hengellenne. Te ette warmaankaan tiedä, että——"
—"Että?"
—"Koko kappeli myös on raiwossa, ja Klaun sotawäki woi olla täällä huomenna."