—"Pahuus", sanoi hän, "ei woi koskaan peittyä niin, ettei se wiimein tule ilmi. Yrjö Eeronpoika on piillyt minun talooni tai muualle, teidän kiiwautenne ja hänen omat syntinsä tuowat hänet wiimein esiin. Sitä wasten ottakaa kaikki, mitä minulla on, se on teidän wallassanne. Käskekää awaamaan kellarini, tyhjentäkää se ja etsikää. Minä en woi tehdä sitä parempaa."
Sotilaat kiiruhtiwat seuraamaan annettua wiittausta. Kellari oli pian awattu ja sen sisällys etsitty. Mutta mahdotonta oli katsella siellä olewia suuria astioita, maistamatta niiden sisusta.
Wanha moniwuotinen olut teki pian waikutuksensa. Sotilaat oliwat tulleet hywin iloisiksi, ja etsiminen alkoi mennä päällisin puolin. Annan muoto oli jälleen tullut iloiseksi. Martti herra waan näytti synkistyneen. Hän näytti tunnossansa taas olewan riitainen. "Minulla woi olla suurin seurakunta tarjona, jos woin sen karkulaan saada heidän käsiinsä; mutta minusta tuntuu kuin säälisin tuota iloista nuorta miestä, jonka muut ehkä owat wietelleet", ajatteli hän.
Anna katseli isänsä silmiin ja peljästyi. Mutta heti johtui hänelle mieleen, ettei hänen isänsäkään woinut arwata Yrjön olopaikkaa; ja silloin hänen kaswoillensa taas lewisi huolettomuuden tywen. Waan tämä oli hywin lyhyt, sillä hän rupesi taas walkemaan, nähtyään sotilaiden menewän puutarhaan. Hän ei tohtinut kuitenkaan liikahtaa, peljäten woiwansa jollakin tawalla herättää sotilaiden epäluuloa. Mutta kauhistus kuwausi hänen kaswoillensa, kun hän huomasi, että sotilaat oliwat tehneet mustan pilkun raidan oksalla riippuwaan waatteesen.
—"Jokohan he oliwat mitä keksineet?" arweli hän. Hän ei wielä ymmärtänyt sotilaiden aikomusta. Mutta pian hän sen ymmärsi, kun sotilaat astuiwat muutamia askeleita raidasta ja wetiwät pistolit wyöltänsä. Heidän oli aikomus ampua pilkkaan, jonka oliwat tehneet waatteesen. Warma kuolema odotti Yrjöä, jos ei silmänräpäyksessä saataisi apua. Anna tunsi sydämmensä jäätywän. Surkealla parkahduksella hän syöksi ulos sotilaita kohti. Silmän räpäyksessä hän oli iskenyt kätensä jo ojennettuun pistoliin. Se laukesi, ja Anna lankesi sotamiehen jalkoihin.
Hämmästyneenä sotilas jäi seisomaan paikalleen, sill'aikaa kun toinen jo oli ojentanut pistolinsa. Anna hyppäsi jälleen ylös ja kiljasi:
—"Jumalan tähden, te olette hukassa. Kuulkaa! Nuijamiehet, koko kappelin talonpojat keräytywät, te olette heti piiritetyt … katsokaa ne owat tuolla."
Näin sanoen Anna wiittasi kädellänsä joukkoa kohti, joka kirkon luota tuli pappilaan päin. Se oli eräs hautajaisjoukko, joka oli kauemmin wiipynyt kirkolla ja nyt palasi sieltä.
Mutta Annan wiekkaus auttoi kuitenkin. Sotilaat jättiwät heti puiston.
Yrjö oli pelastettu warmasta kuolemasta.
Mutta Annan teko toi onnettoman seurauksen. Sotilaat ryntäsiwät onnettoman hautajaisjoukon päälle ja alkoiwat hakata sen keskeen. Muutamat miehistä otettiin heti kiinni ja wietiin pappilaan tutkittawiksi. Nämä waromattomasti saiwat ilmoittaneeksi kappelilaisten aikomuksen, rynnätä sinne majoitettujen sotilaiden päälle, ja että ryntäyshetki jo oli määrätty.