Onnen majat ovat kaikki, mustat maalatut mureella.——
2. Kohtaus
OLUVINEN ja LIISA ja sitte KATRI ja MARI.
OLUVINEN. Hoi! Kestkievel! Duusan jievel!
HÖLMÖNEN. (Kömpii ylös pöydän alta, mutta kaataa pöydän noustessansa.) Suokaat anteeksi! Vörloot! vörloot—armolliset, vapasukuiset!
OLUVINEN. Mitä? niinkö sinä otat vastaan herroja? Sinun pitää juosta puolen virstan päähän paljain päin ja päiväkirja kädessä herroille vastaan.
HÖLMÖNEN. Suokaat anteeksi, armolliset, minä en tiennyt.
OLUVINEN. Tiennyt? Sinun pitää seista koko päivä ja yö pihalla ja kuullella—Ei, se on pantava päiväkirjaan.
LIISA. (Hiljaa Oluviselle.) Ah! Jussi, miksi niin kiljut? Minua pelottaa, ettemme niin saa ruokaa.
OLUVINEN. Liisa, ruokaa?—Kestkieverissä näetsen pitää kiljua, noitua ja tapella. Se antaa matkustavaiselle suuremman arvon, nimittäin kuin on vähän entistä. (Ottaa kynän ja alkaa kirjoittaa.)