"Ei isäsikään ole enää sitä wastaan; minä tiedän jo kaikki", sanoi äiti.
"Woi äiti=kulta! Wai tiedätte jo! Kuka on sen teille sanonut? Mistä te tiedätte, ett'ei isä ole wastaan", hätäili Jaakko, sillä ei hän tiennyt mitä ajatella, kun äitinsä tiesi asian ja kaikki tuntui kallistuwan hywinpäin.
"Minä olen isäsi kanssa keskustellut asiasta ja minä olen häneen waikuttanut; hän antaa sinulle itsellesi täydellisen ehdonwallan tehdä kuin tahdot," sanoi äiti.
"Woi, woi kuinka te olette hywä, äiti. Sanoiko isä niin? Onko se tosi? En minä tiedä mitä minä ajattelisin ja sanoisin", sanoi Jaakko yhä hätäillen.
Samassa tuli isä kamariin.
"Tuossapa tuo isäsi juuri tulee, kysy häneltä itseltään", sanoi äiti.
"Onko se tosi, isä, ettette te ole enää siitä pahoillanne, jos minä walitsen itselleni Mökin Maijun awiopuolisokseni? Äiti sanoo teidän jo myöntyneen; onko se tosi, isä?"
"Tee siinä asiassa niinkuin itse tahdot", sanoi isä.
"Niin, mutta ettekös ole wihainen minulle ettekä Maijulle?" rukoili
Jaakko.
"En minä ole kummallekaan wihainen", sanoi isä.