"Kiitos siitä, isä! Woi kuinka minun on nyt hywä olla ja Maijulle tulee myös iloinen sanoma. Minun pitää mennä heti hänelle tämä yhteinen ilomme ilmoittamaan. Saanko, isä ja äiti, mennä?" pyysi Jaakko iloissansa.
"Mene wain!" sanoi isä.
Sen kuultuaan lähti Jaakko täyttä wauhtia juoksemaan mökkiä kohden. Mökin asukkaat oliwat hywin mielissään tuosta odottamattomasta uutisesta, ja Maiju tunsi nyt waata oikein täydellisen ilon ja rauhan sydämessään.
Ensi sunnuntaina, kun pappi luki kuulutuksia, terotti koko seurakunta kuuloaan, kun ensimäisessä parikunnan kuulutuksessa oli Koskelan Jaakko sulhasena. Waikk'ei siinä wälissä ole sen pitempää aikaa kuin siinä, on, ennenkuin morsiankin tietoon tulee, ennätti kumminkin moni kuulija itseltänsä kysyä: "olesta waiti, kukapa on morsian?"—Mutta "puh! eihän se ollutkaan kuin—Mökin Maiju", arweli moni hätäinen kuulija, kun sai kuulla morsiamen nimen, ja moni äiti weti nokkansa sykkyrään, osoittaaksensa siten tyytymättömyyttänsä.
Se isäntä, jonka kanssa Koskelan isäntä oli poikansa puolesta tehnyt naimiskauppaa, tuli ensimäisen kuulutuksen jälkeen seuraawana päiwänä Koskelaan ja kutsui talon isännän heti kahdenkesken kamariin.
"Kuinka tuon meidän asiamme noin käwi?" kysyi wieras isäntä.
"Niinhän se on käynyt."
"Miten? aiotteko minua narrinanne pitää?"
"En ollenkaan."
"Miten te selitätte tämän asian?"