"Se on pian selitetty: minä annoin pojalleni wallan, jonka asia se olikin, ja hän walitsi noin, niinkuin tiedätte. Ja tunnustan senkin, että olin wäärässä, kun ma sekausin asiaan, jota en ymmärtänyt ja joka ei kuulunut ollenkaan minulle. Siinä kaikki."
"Pojan naiminen eikö kuulu isälle ollenkaan? Sepä kummallista! Tuleehan wanhemman katsoa lastensa onnea."
"Kylläkai kaikissa muissa, mutta ei tuossa asiassa."
"Miks'ei siinä?"
"Mistä sen tietää milloin siinä katsoo onnea, milloin onnettomuutta? Usein on käynyt niin, että kun wanhemmat owat lapsillensa wäkisin pakanneet luuloteltua onneansa, owat he sillä tawalla hänen suurimpaan onnettomuuteen syösseet."
"Miks'ei sitä tiedä milloin lapsellensa onnea toimittaa: kun on kerran rahaa, niin on onneakin, sillä raha kaikki woittaa."
"Wäärin puhuttu! raha ei woita puhdasta omaatuntoa."
"Luulenpa että olette kuunnelleet akkojen saarnoja!"
"Akkojenkin saarnat owat hywiä, kun ne wain owat oikeita".
"Mutta minä tahdon tästä asiasta hywitystä", sanoi wieras uhkaawasti ja wähän närkästyksissään.