Toisena päiwänä sen jälkeen raotti sairas silmiään. Tuo nuori nainen oli kurotuksissa sairaan ylitse, sillä hän oli häntä tarkastamassa. Sairaan hajanainen katse kohtasi naisen kaswot ja riutuneella äänellä sanoi hän: "woi! missä minä olen?"
"Sinä olet hywässä turwassa, ole huoletta! Lääkäri on sinut käskenyt olemaan rauhassa", sanoi nainen, ja sairas raukesi taas horroksiin.
Seuraawana päiwänä awasi taas sairas silmänsä ja katsoi hoitajatartansa.
"Woi Jumala! Sinäkö se olet?" huudahti hän.
"Minähän se olen. Lupaahan nyt olla rauhassa ja hiljaa, niin minä kerron sinulle enemmän kun paranet; sinä olet wielä kowin heikko", sanoi nainen.
Sairas totteli.
Seuraawana päiwänä julisti lääkäri waaran olewan ohitse ja hänen apunsa tarpeettoman, semminkin kun sairaalla on niin hywä hoitaja, niinkuin hänen sanansa oliwat.
Sairas tuli aina terweemmäksi ja hän woi ruweta hoitajansa kanssa keskustelemaan.
Lukija jo huomannee, etteiwät sairas ja hänen hoitajansa olleet ketään muita kuin nuo silloiset riita=towerit tuolla torilla.
Hoitaja tiesi jo tarkoin, ken hänen riitakumppaninsa ja hoidettawansa oli. Hän tarwitsi ne tiedot sen wuoksi, että woi antaa tiedot hänen kotiinsa, mitenkä markkinamiehen oli markkinoilla käynyt. Nyt noita tietoja hankkiessaan oli hän saanut selwille, että hoidettawansa oli ylipuolesta, maakunnan wahwimman, Repola nimisen talon Heikki niminen, ainoa poika. Kirjallisesti antoi sairaan hoitaja Repolaan tiedon, että Heikki oli saanut markkinoilla wähäisen wamman, että hän on lääkärin hoidettawana ja paranee pian niin että woi terweenä tulla kotiinsa; omaan kotiinsa oli hän myös antanut tiedot, minkä tähden hän niin kauan wiipyy; molemmat nuo tiedot oliwat tarpeellisia, sillä muutoin olisi heidän tähtensä kodeissa tultu lewottomiksi.