Niin. Hoitajattarella oli tieto, ken hänen hoidettawansa oli, mutta
Repolan Heikillä ei ollut wähintäkään tietoa, ken hänen hoitajansa oli.
Sairas oli walweella, waikka wielä heikkona. Hän katseli salaa tuota punaposkista ja kaikin puolin kaunista ja miellyttäwää silloista wäittelykumppaniaan ja nykyistä suurinta hywäntekijäänsä, kun hän, tietämättään että häntä tarkastellaan, toimi heidän nykyisen, yhteisen pienen toimeentulonsa hyödyksi.
"Kuinka sinä olet joutunut tänne minua hoitamaan? Puhu! Minä en ole enää kowin heikko", sanoi sairas.
"Muistatko, minkä turman sait tuolla torilla?"
"Muistan. Luulen tämän taudin saaneeni sen hurjan ratsastajan hewosen kawioista?"
"Aiwan niin. Entäs mitä sitten seurasi?"
"En, sitä en muista wähääkään."
"No, minä kerron sen sinulle. Sinä pyörryit, mutta kaikki luulimme sinun kuolleen. Useimmat lähtiwät hurjaa ratsastajaa kiinni ottamaan, mutta turhaan, sillä hän lensi kuin nuoli. Toinen osa ihmisistä juoksi kauhistuneena pois ja pian olin minä yksin sinun tykönäsi. Minä kyyristyin sinua katsomaan ja huomasin weren wirtanaan wuotawan otsastasi. Heti siwalsin minä huiwin päästäni ja sidoin sillä haawan niin lujaan, ettei se enää juossut. Sitten pyysin jonkun paikalle tulleen henkilön katsomaan ettei sinulle tulisi mitään wahinkoa, ja niin lähdin minä hakemaan huonetta, johon toimittaisin sinut. Semmoisen löysinkin täältä laitakaupungista, sillä komeoita huoneita ei minulla ollut waraa wuokrata. Tänne kannoimme sinut armeliasten ihmisten awulla. Täällä olen sinua hoitanut koko sairautesi ajan, yötä ja päiwää; lääkärin apua olen myös hankkinut. Sinun ja omaan kotiini olen antanut tiedot, ett'eiwät he pelkäisi; sinun kotiisi wähän keweämmät, omaani todelliset. Siinä kaikki mitä tarwitset tietää", kertoi neito.
"Sinä olet paljon nähnyt minusta waiwaa", sanoi poika liikutettuna.
"Se oli minun welwollisuuteni."