Perälään tuli nyt isot ristiäiset, sillä Mikon ja Ainan esikoinen piti saatettaman seurakunnan yhteyteen. Paljon oli kutsuttu kyläläisiä wieraiksi Perälään, ja kirkkoherra tuli myös sinne, toimittamaan ristimistä. Kaikki wieraat oliwat hywin iloisella tuulella ja haasteliwat Mikonkin kanssa kunnioituksella. Kirkkoherrakin jutteli hänelle paljon sekä yksityisistä että yhteiskunnallisista asioista. Ei kukaan näyttänyt muistelewan menneitä aikoja. Juhokin oli tänään oikein iloisella tuulella, joka muutoin oli hänen luonteelleen niin harwinaista. Leena hyöri ja pyöri kaikkialla ja lausui yhdelle ja toiselle wieraista, töittensä wälistä, aina jonkun leikkisän ja mielistelewän sanan. Ensikerran oli Mikko appensa ja anoppinsa parissa nyt tulonsa jälkeen; sillä hän ei ollut ainoatakaan kertaa käynyt Wirtalassa. Mutta nyt oliwat Wirtalan wanhukset sekä kutsutut että tulleet Perälään; he näyttiwät hywin tyytywäisen ja iloisen näköisiltä. Mikkokin oli iloinen ja näytti nyt saaneen takaisin, ainakin osan, entisestä hilpeydestään. Kaikista iloisin oli kuitenkin Aina, joka puna=poskisena istui tuossa puhtaassa lapsiwuoteessaan, pidellen sylissään ja wäliin ruokkien kaunista ja terwettä poikaansa ja puhellen entisten tuttuin ja ystäwiensä kanssa.
Näin paljon iloa oli nyt ihmisillä ja heidän ilonsa oli puhtainta laatua, sillä he iloitsiwat langenneen kansalaisensa nousemisesta; ja heidän ilonsa ylöttyi taiwaasen saakka, sillä taiwaan enkelitkin iloitsiwat siitä.
Pidot wiimein loppuiwat, hupaisien ja iloisien puheiden päätökseksi tuli komea iltainen, ja siitä päästyä hankkiwat wieraat poislähtöään. Kättä puristaen jättiwät he kaikki Peräläiset hywästi, mutta kun he tuliwat Mikon ja Ainan luokse, oli heidän hywästijättönsä ja käden=puristuksensa erittäin hellä ja sydämmellinen; Paljon ei tosin silloin puhuttu suulla, mutta sydämmet puhuiwat paljon.
Siitä herran hetkestä tuli kyläläisten ja Mikon wäli yhä tutummaksi ja sydämmellisemmäksi. Jälkimmäiset alkoiwat nyt usein ja lukuisasti tulla pyhäilloin Perälään; sillä siellä oli mies, jonka puheita oli hywä kuunnella. Hänellä oli melkoiset tieto=warat ja elämän kokemusta oli hänellä myöski paljon. Hänen puheestaan oli nyt poiskarisnut kaikki nuoruuden oloihin sopiwa leikki, ja sijaan oli astunut sywä yleisten asiain käsitys ja pontewa esitys=tapa, jota hän kumminkin wäliin höysteli asian mukaisilla ja asiaa walaisewilla esimerkeillä, wertauksilla ja kokka=puheilla. Noiden omaisuuksiensa tähden tuliwat hänen puheensa wakawiksi ja lujiksi, kuin seinään lyöty kirwes. Ei ollut sitä yhteiskunnallista kysymystä, johon ei Mikko woinut antaa tarkkoja ja pontewia selityksiä, ja näin tuli Mikko ennen pitkää tärkeäksi jäseneksi yhteiskunnassa.
Hänkin käwi nyt, tarwittaessa, kylässä, sillä hän näki ett'eiwät kyläläiset enään häntä kammoneet. Hän käwi nyt usein pappilassakin, ja kirkkoherra kunnioitti häntä kowan rywötyksen ja kowan taistelon jälkeen, onnellisesti nousneena ja turmeluksensa woittaneena miehenä, jonka hän saattoi nyt taas ilolla lukea jaloimpien kansalaisiensa joukkoon.
* * * * *
Perälä on nyt paikkakunnan wahwimpia taloja, sillä Mikko ohjaa wahwalla kädellänsä kaikki taloudentyöt ja asiat, ja lujalla, woimaa saaneella tahdollansa—elämänsä. Hänelle on jo parikin kertaa tarjottu entistä wirkaansa takaisin, mutta hän ei ole tahtonut sitä ottaa. Hän tyytyy asemaansa ja iloitsee woitostansa.—Juho on jo harmaapäinen, ja ei mikään ole hänelle sen mieluisempaa työtä, kuin wäliaikoina Mikon ja Ainan lapsien hoitaminen, joihin hän katsoo niin hartaasti ja hymysuin.—Leena on wielä yhtä hilpeä kuin ennenkin, ja kun hänelle waan tulee Juhon kanssa puhe Mikosta, toistaa Leena taas nuo niin usein lausumansa sanat: "enkö minä sitä sanonut sulle, isä kulta!"