Maanantai=aamu tuli, mutta ilma ei ollut asettunut. Tuli Tiistai— samanlainen ilma!—Semmoista ei näe mies usein eläessään. Me koetimme odottaa ilmaa asettuwaksi, mutta sen asettumisesta ei tullut mitään. Ikäwäksi alkoi käydä olo oudoissa kylissä. Wietimme aikaamme miten parhaiten taisimme. Hain kirjoja käsiini niin paljon kuin woin saada ja koetin lukea aikani kuluksi, mutta ei sekään keino tahtonut auttaa, sillä pahaksi onneksi oliwat hankkimani kirjat enimmältä osalta jo ennen luetuita. Koetimme käydä kahlaamalla useammassa talossa aikaamme wiettämässä. Melkein joka paikassa tuli puheeksi Kontti=Anna, sillä hän ei waan mennyt pois mielestäni. Kaikkialla huomasin hänestä puhuttawan ylenkatseellisesti, luultawasti sen wuoksi, kun hän oli—köyhä! Kyselin, kuinka tuo mummon Sanna woipi pienensä kanssa, sillä aikaa kun mummo on matkalla. "Mikäpä hänen raukan on woidessa, kun ämmä kerjää ummet ja pimeät, ja elättää häntä", sain wastaukseksi. Minä en wastannut mitään, sillä olinhan wieras, wieraassa paikkakunnassa; mutta kummallinen ja tuommoisille puheille wastahakoinen tunne waiwasi minua.
Puolenpäiwän jälkeen Tiistaina asettui ilma senwerran, ettei lunta enää tullut taiwaalta, mutta itätuuli puhalsi wielä tuimasti ja kylmästi. Pehmeä lumi juoksi hankea myöten yhtenä sawuna, tuiman tuulen käsissä, jonkatähden talot näyttiwät olewan ikäänkuin palawassa meressä. Aurinko pilkisti wäliin esiin, kiireesti tuulen muassa kiitäwien, kolkkoin pilwenjönkäleitten wälistä, ja walasi kolkkoon asuun pukeunutta luontoa.
Me olimme olleet jo kylässä kylläksemme ja asiamme ajaneet. Teki mielemme lähteä kotimatkalle, waikk'ei suinkaan ollut wielä hauskaa kulkua toiwominen. Lähdimme siis matkalle. Olimme luulotelleet, että ihmisien on täytynyt tarwettensa wuoksi liikkua pahallakin ilmalla ja niin awata tietä itsellensä ja meille. Mutta pian hawaitsimme, ettei siinä mieli=kuwituksessa ollut yhtään perää. Ihmiset oliwat nytkin parast'aikaa kopistelemassa riihiensä, riihilatojensa ja ruumenmökkiensä nurkkia, joita he, suksilla kulkien, kelkalla perässään wetiwät karjallensa mikä mitäkin rehua. Toiset näkyiwät lumen alta kaiwelewan, lapioiden awulla, aitoja näköisälle, ja irti saadut aidakset wenyttiwät he kartanoille, joissa ne lienewät saaneet lämmittää kohmettuneita ihmisiä; sillä harwa huone piti lämpimänsä näin kauhealla ilmalla. Nuot eläjät, jotka aidaksia haaliwat takkoihinsa, lienewät olleet wähäwaraisia asukkaita, joilla ei ollut isompia warastoita pahan ilman waralta.—Kenties oli noilla ihmisillä samanlaiset ajatukset ja toiwot tien awauksesta kuin meilläkin, mutta seuraukset oliwat heille edullisemmat, sillä sydänmaalle menewä tie tuli meidän puhkaistawaksemme.
Emme päässeet sinä päiwänä etemmäksi kuin yhden neljänneksen päähän. Siinä oli talo ja kiitimme onneamme, kun pääsimme siihen yöksi. Talon wäki kummaili, että me olimme jaksaneet puhkaista tien tänne asti, waikk'ei taiwal ollut sen pitempi, sillä koko wäli oli yhtä kujaa ja sitten meidän Lauwantai=iltaisen menomme ei ollut täältä kulkenut yhtään ristisielua.
Minä kysyin talon wäeltä, oliko Lauwantai=illan jälkeen mennyt siwu joku wanha mummo, kontti seljässä?
"Se on ollut Kontti=Anna; miksi te sitä kysytte?" sanoi joku talon wäestä.
"Niin. Hän oli Lauwantai=iltana tuolla taipaleella kuolemaisillansa; me otimme hänen rekeemme ja kuljetimme erääsen mökkiin. Jos hän on siitä lähtenyt liikkeelle tämmöisellä ilmalla, niin hän on warmaankin kuollut tiellä", selitin minä.
"Hänkö kuollut!? Mitä joutawia. Ei hän tosin ole tästä siwu mennyt, mutta hän ei kuole pahasta ilmasta; kyllä hän on semmoisia waiwoja ennenkin nähnyt ja eipähän ole kuollut. Kyllä kaiketi hän on niin koreasti mökissä", sanoi eräs talon wanhempi mies, joka lienee ollut isäntä; hän ikäänkuin ylpeili Kontti=Annan sitkeä=henkisyydestä.
"Ja waikka kuolisi, mitäpä hänestä on hyötyä ja kukapa häntä kaipaisi", sanoi ylimielinen talon nuori mies.
"No, ei sitä pidä sentään niin kowasti puhua, pitää sitä toki ajatella, mitä puhuu", sanoi wanhempi mies, juuri kuin olisi hän itse aiwan parahiksi käsittänyt ja puhunut Kontti=Annan asemasta.