Minä kiittelin isäntää hywästä tahdostaan ja ilmoitin samassa, ett'ei meidän, asiaimme wuoksi, sopinutkaan olla yötä, waan että meidän täytyi mennä eteenpäin, oli ilma minkälainen tahansa.
Wielä kerran mummoa muistutettuamme, ett'ei suinkaan lähtisi taipaleelle, ennenkuin ilma asettui lähdimme taas wuowaamaan eteenpäin.
Myöhäinen iltapuhde oli ennenkuin pääsimme tuon wiimeisen lyhyen, mutta waikean taipaleen poikki kylään ihmisien ilmoihin. Semminkin kylän tienoolla olewat kujat oliwat niin täynnä lunta, että ne oliwat ylempänä aitojen selkiä. Lumi oli tullut niin äkkiä ja niin korkeaan määrään, ett'ei se ollut ennättänyt kowettuakaan kinoksen laidoissa; keski kujilla oli taas lumi niin kowaa, ettei hewonen woinut siinä kulkea, se kun kannatteli päällään ja pudotti sitten hewosen mahaa myöten. Sentähden pakkasi hewonen laitapuoliin ja muksahteli ojiin korwia myöten; ja siinä oli puuhaamista ennenkuin sieltä taas selwittiin ylös. Senkin seitsemän kertaa olimme nurin, parin, yli ja ympäri, rekinemme päiwinemme, ja tunnustaa täytyy, että wäliin hywin ajattelutti, kuinka tässä oli käywä, ja ihmisten ilmoihin pääsemisestämme tuli meidän waan kiittää woipaa hewostamme.
Työstä ja lumesta märjiksi kastuneina ja peräti uupuneina, pääsimme wiimeinkin erääsen taloon. Talon wäki oli wieraswaraista wäkeä ja he kauhistuiwat, kun näkiwät ihmisiä näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla liikkeellä. He noutiwat heti hewosemme tupaan ja siellä lämpimässä sen kuiwasiwat, sulasiwat, syöttiwät, juottiwat ja apattiwat; sitte weiwät he sen, hywästi loimitettuna, hywään suojaan.
Puhtokunnasta kokoutui koko joukko ihmisiä taloon, katsomaan ja puhuttelemaan wierasta, niinkuin useassa paikassa on tapana. Iloisen takka=walkean ympärillä istuimme ja puhelimme niitä näitä ja tuntuipa siltä, kuin ei pahaa ilmaa olisi ollut koskaan. Mutta waikka wielä mitäkin olisi puheltu ja haasteltu, ei waan tuo tieltä tapaamamme mummo mennyt mielestäni. Otin siis puheeksi, kuinka kurjassa ja arweluttawassa tilassa me tapasimme tieltä erään tämän kylän wanhan ja köyhän mummon.
"Se on ollut Kontti=Anna; hän ei osaa muuta tehdä kuin kerjätä ja sillä tawalla kokee hän sitä tyttö=ryökälettäänkin wielä siihen elättää", sanoi heti joku joukosta.
"Niin, sitähän se Kontti=Anna tekee; oikeastaan ei pitäisi kenenkään antaa hänelle mitään", säesti toinen ja koko ihmisjoukko tuntui hywäksywän ne mielipiteet.
Tuntuipa silloin mielessäni, ett'ei mummoa olisi otettu näissä warakkaissa ihmisissä wastaan niin werrallisesti ja awosydämellisesti, kuin tuolla mökissä, ja warmaankin olisi mummo ajatellut ainakin, jos ei sanonut täällä: "woi, woi suuri wäli on minun ja teidän wälillänne".
Niin kului se ilta ja itsekukin meni kahlomalla kotiinsa, sillä heillä ei ollut pitkä matka.
Aamu tuli. Ilma ei ollut yhtään asettunut, melkeinpä waan kiihtynyt. Toisella puolen jokea olewaa kirkkoakaan ei näkynyt muuta kuin silloin tällöin wähän haamua ankarain lumi=ryöppyjen seasta. Jumalanpalwelusta ei tullut sinä päiwänä ollenkaan, sillä kirkolle ei tullut ketään muita kuin harwalukuinen ruumiinsaatto=joukko, joka wiimeiseen lepokammioon saattoi kuolleen lapsen maalliset jäännökset. Surullisesti kumisiwat kirkon kellot myrskyn seasta, ja tuntuipa siltä kuin ne ulwahtelemisillaan olisiwat jotain aawistaneet. Pappi ja lukkari tuliwat kirkolle, waan lapsen haudattuaan, lähtiwät hekin kotiaan, kun wäkeä ei tullut kirkkoon. Kukapa silloin lähti liikkeelle, joka waan sai olla jossain suojassa, jos kohtakin sisällinen hartauden tunne olisi häntä siihen pakottanut. Joellakin oli niin paljo lunta, että ne harwat hewoset, jotka papin, lukkarin ja ruumiinsaatto=joukon tähden oliwat liikkeellä, näyttiwät kulkewan paremmin uimalla kuin käwelemällä, waikka tawallisella ilmalla on melkein koko iso joki yhtenä ainoana tienä, kirkon läheisyyden ja ympäristöllä olewan tiheän kylän wuoksi. Surkealta näytti, kun hewosriewut mennä mukelsiwat paksussa lumessa, niinkuin myyrät, ja reet keikkuiwat sinne tänne, jonkatähden kyytimiesten täytyi olla kannaksilla, pitelemässä rekeä tasapainossa. Mutta usein hekin luiskahtiwat pois paikaltaan ja jäiwät, reen perästä kiinni pitäen, menemään turkkeinensa siihen wanaan, jonka hewonen ja reki oli lumeen tehnyt. Muutaman minuutin päästä oli tuo wana taas yhtä sileänä kuin muualtakin.