Minä olin ollut jo yhden lukukauden yliopistossa. Sielläpä en joutanut ajattelemaan muuta kun Agnetaa. Towerieni leikit, kokkapuheet ja muut ilon esineet meniwät korwieni siwu, niinkuin tuulen tohina, enkä minä useinkaan tietänyt, mistä kysymyskään oli. Entiset tuttuni kummasteliwat suuresti, mikä minuun oli tuommoisen muutoksen waikuttanut ja he kokiwat kaikin tawoin saada minua elpymään entiseen iloisuuteeni, mutta kaikki oli turhaa; he eiwät tietäneet suruni syytä, sillä kaikilta salasin sen huolellisesti. Oudot ylioppilastowerini pitiwät minua, joll'eiwät juuri houhkana, niin kuitenkin paksupäisenä ja hieman tyhmänä jörönä.—Minä kuuntelin luennoita—ei, minä en kuunnellut niitä, waikka olin kuuntelewinani, sillä minä en kuullut, en ymmärtänyt mitään, waikka professorit kokiwat panna parastansa. Sydämessäni oli waan yksi tunne, yksi ajatus ja tarkoitusperä—Agneta; hän se oli, joka sai sydämessäni niin suuren wallan, että kaikki muut jäiwät aiwan syrjään.
Minun ensimäinen lukukauteni olisi hywin huonosti onnistunut yliopistossa, mutta eriomainen opinkykyni auttoi minua kumminkin niin paljon, että sen awulla pääsin reppositta läpi stipendio=tutkinnon.
Sydämeni oli pakahtua ilosta, kun lukukauden loputtua pääsin kotiin, sillä siellä tiesin tapaawani Agnetan. Minussa tuntui nyt senlainen woima ja rakkaus, että päätin heti ilmoittaa hänelle rakkauteni.
Kun minä pääsin kotikaupunkiini, oli eräs ilta Joulun edellä. Terwehdittyäni rakkaat wanhempani, sisarukseni ja muun talonwäen, kysyin heti wanhalta Maija=nimiseltä kyökkipiialta kahdenkesken, tietäisikö hän, onko Agneta kotonaan? Tuo Maija oli kauwan ollut meillä palweluksessa, jopa niin kauwan, että hän oli pienenä poikasena jo minua hoitanut, ja sentähden woin minä häneen luottaa niinkuin omaan äitiini.
Maija katsoi minuun teräwästi; olipa, niinkuin olisi hän tahtonut tunkea sieluuni sisälle.
'Wai jo Fabianin päähän on semmoisia asioita juolahtanut! Mutta luulenpa että ne ajatukset owat syntyneet liian myöhään, sillä kauppaneuwos Warasen nuori herra kosii tähdättyä tyttöänne', sanoi Maija totisen näköisenä ja katsoi minuun tuntijan silmällä.
Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin suinkin woin, waikka sydämeni tykki niin kowasti, että tunsin, kuinka koko ruumiini heilui sen jyskytyksestä.
'Maija! Te ette ole nyt ollenkaan kohtelias. Enhän ole kysynyt, onko Agnetalla kosijoita, waiko ei. Olkaa nyt siiwo ja sanokaa: onko hän kotonaan, wai eikö; minulla on hänelle waan erityistä asiaa', sanoin tekolewollisena.
'Luultawasti ei hän ole kotona. Täksi illaksi on kylän nuoriso kutsuttu kauppamies Kumanderille ja tiettäwästi on Agnetakin siellä. Siellä lienee myöskin nuori Waranen. Huhut käypi, ett'ei tyttö tahdo kuullakaan koko kosimistuumista mitään, mutta luullaan hänen kumminkin wiimein taipuwan. Ja eipä taida tytölle olla edullista kauwan niskoitella niin mahtawaa kosijata wastaan', sanoi Maija.
Minä pistin hätäpikaa waatetta päälleni ja ilmoitin wanhemmilleni, että olin pakotettu pikimmältä käymään eräällä asiallani.