Prowastilla oli neljä naimatonta tytärtä ja yksi poika, ylioppilainen. Neidit oliwat kaikki kauneita, hentoja, hienosti kaswatettuja olennoita; tuntuipa siltä, että he owat puoliwäliä taiwasta, niin paljoa korkeammalla itseäni tunsin heidän olewan. He oliwat kaswatetut kaikessa elämän hempeydessä ja loistossa, mitä ikinä woidaan toiwoa ja antaa. Heidän ei ollut tarwinnut tottua mihinkään työhön tai toimeen; sillä oliwathan heidän wanhempansa rikkaat. He oliwat pienuudesta pitäin kaswatetut lellittelemällä, niin että he piankin oliwat käskijöinä eiwätkä käskettäwinä. Isommiksi tultuansa oli heidän waltansa niin suureksi kaswanut, että heidän pieninkin oikkunsa täytettiin wähääkään estelemättä, semminkin kun heidän äitinsä oli lapsesta pitäin heidän puolellansa; jospa heidän isänsä wiisaudessaan joskus wähän wastustelikin tytärtensä alinomaisia waatimuksia, eipä se kauas kuulunut äidin ja tytärten yksistä=neuwoin puoliaan pitäessä. Niinpä ei neideillä ollut muuta työtä, kun kulkea huwituksista toisiin ja näyttäytyä siellä aina uusimmanmuotissa ja loistawissa puwuissa.
Silloin en tietänyt asiain niin olewan, mutta sittemmin sen kyllä tiesin, waan liian myöhään.
Niinkuin jo mainitsin, koettiwat uuden kotini jäsenet kukin kohdastansa poistaa minusta luultua ikäwää. Harwa ilta laitettiin niitä tai näitä kemuja ja huwituksia, ja joll'ei niitä ollut kotona, oliwat ne yhteisestä neuwonpiteestä ja tuumasta jossain muualla. Wierasten läsnä ollessa osoitettiin minulle erinomaista kunnioitusta, minut esiteltiin kaikelle pitäjään herrasmäelle suurimmalla myötätuntoisuudella ja warowaisuudella, niin että piankin tunsin heidät kaikki.
Erään kerran tuli eräs herra meille iltahuweihin; hän oli talon wanha tuttu. Ennenkuin kukaan ehti minua hänelle esitellä, astui hän itse eteeni, kysyen: 'ken on tämä nuori ja pulskea herra?'
'Maisteri L——m ja asessori M——n', esitteli samassa prowasti, meidän molempien isäntämme.
Me terwehdimme toisiamme.
'Maisteri jo noin nuorena?' sanoi wieras herra kummastellen ja katsoen minua tarkasti silmiin. 'Niin, niin. Olenhan sen lukenut 'tidningeistä', että maisteri L——m on suorittanut loistawasti maisterin tutkinnon', lisäsi hän sitte.
'Hän on myös jo walmis pappi ja on nyt minun apulaisenani; hänestä tulee professori', ehätti prowasti sanomaan.
'No, eihän mitä!' sanoi wieras herra, tuli ja tarttui toistamiseen käteeni. 'Toiwotan onnea pyrinnöillenne! Teitä odottaa loistawa ja kunniarikas tulewaisuus', jatkoi hän.
Minä tunsin, että weri nousi päähäni ja kaswoihini. Minua oli imarreltu, oli kutkutettu itserakkauttani, mutta se soi kumminkin niin suloiselta korwissani. Waikka niin oli asiat, häpesin kuitenkin hieman niin julkista ja korkea kiitosta ja toiwoa. Minä silmäsin ympärilleni. Toinen talon keskimäisistä neideistä, Wendla nimeltä, seisoi likitienoissa minua. Satuin katsomaan häntäkin silmiin. Siinä seisoi hän punottawana ja kauniina, niinkuin aamun koitossa nousewa aamurusko, ja selwään huomasin, että hänkin oli punastunut tawallista enemmän. Miksi? Oliko hänkin punastunut samasta syystä kuin minäkin? Oliko sama toiworikas imartelu koskenut häneenkin niin sywältä kuin minuun? Wielä: oliko asiansa sama kuin minunkin—hänestä tulee professori—teitä odottaa loistawa ja kunniarikas tulewaisuus—Wendlan punastuminen, nepä oliwat asioita, jotka saiwat minut niin pyörälle ja semmoiseen häiriöön, että katsoin parhaaksi wetäytyä oman kamarini yksinäisyyteen.