'Rakas ystäwäni!' kirjoitti hän muun muassa. 'Kuinka saatatkaan sinä suuressa ikäwässäni kirjoittaa minulle semmoisia lauseita kuin: 'minä toiwon woiwani rakastaa sinua kuolemaani asti' ja 'en ymmärrä itsekään, mitä oikeastaan sinulle kirjoittaisin'. Sinä siis tahtoisit minua rakastaa, mutta et woi! Niinkö? Sinä et sano tietäwäsi, mitä minulle kirjoittaisit, mutta minäpä tiedän: kirjoita minulle, ett'et sinä ainoastaan tahdo, mutta että sinä woit minua rakastaa kuolemaasi asti; kirjoita minulle, että pian wietämme häitämme, ennen wakinaisen paikan saamista; kirjoita niin, enempää en sinulta waadi! Woi, Fabian! Mikä sinut on tehnyt noin hajamieliseksi ja kummalliseksi!'
Wasta tuon kirjeen saatuani huomasin, kuinka huonosti olin osannut salata sydämeni silloista häiriötä. Istuin siis paikalla kirjoittamaan Agnetalle tyynemmällä mielellä wastausta ja lupasin woiwani rakastaa ainoastaan häntä, kuolemaani asti; samalla lupasin hänelle myös pian häitä.
Noiden tapausten perästä tuli elämäni entiselleen. Ensimäinen rakkaus oli woittanut wakawamman sijan sydämessäni tuon myrskyn jälkeen, semminkin kun järjellisemmästi rupesin miettimään Wendlan asiaa. Minä pidin itseäni melkein houkkana, kun olin antanutkaan Wendlan tuonnoisen punastumisen ryöstää rauhan rinnastani. Eihän hän ollut millään muulla tawalla osoittanut erinomaisempaa suosiota minua kohtaan. Kerran kyllä oli hän sanonut minua 'nuoreksi professoriksi', eihän sekään merkinnyt mitään, sillä olihan hänen isänsäkin samana iltana sen julkisesti lausunut.
Asiat noin harkittuani, lankesin entiseen suru= ja synkkämielisyyteeni, mutta se suruni ei kuitenkaan enää ollut pelkkä suru onnen epätasaisesta ja'osta, siinä oli jo puoleksi pettyneen toiwon surua. Minä näin yhä suurempana sen juowan, joka oli minun ja talonwäen elämän wälillä, ja yhä isommaksi käwi se wäli ja korkeus, jonka tunsin olewan itseni ja talon neitien wälillä, ja minua oikein poltti heidän läheisyytensä; sen tähden kartoin heidän seuraansa ja heidän kanssaan keskustelua niin paljon, kuin waan woin.
Nyt juuri tuli ensimäinen saarnawuoroni. Saarnani aineena ja ydinnä oli, kuinka epätasaisesti korkein sallimus ja kaitselmus on onnen jakanut ihmisien kesken ja kuinka sillä tarkoitetaan meidän hywäämme. Minä kehoitin ihmisiä tyytywäisyyteen puutoksien ja kärsimisien alla. Sanat tuliwat woimallisesti ja sattuwasti, sillä ne wuotiwat sydämestä, joka luuli kaikkein enimmän kärsiwänsä onnen epätasaisuudesta. Mutta tuosta kärsiwällisyyteen ja tyytywäisyyteen kehoittamisesta ja siitä lohdutukksesta, että kärsimykset owat meidän hywäksemme, jäi saarnaajan oma sydän aiwan osattomaksi, ne oliwat aiotut muille.
Ihmiset kiitteliwät minun saarnaani, ja tulipa eräs akka jo kirkkomaalla luokseni; hän otti minua kädestä kiinni ja toiwotti, että Jumala wahwistaisi minua eteenkin päin! Mutta missä? Siinäkö, kun olin melkein parjannut korkeinta kaitselmusta ja Jumalan wiisasta järjestelmää wastaan nurkunut? Kun tulin kotiin, kiitettiin minua sielläkin, erittäinkin Wendla, joka tuli ja otti minua kädestä kiinni hänkin ja melkein wesissä silmin kiitteli minua 'erinomaisen kauniista saarnastani;' lieneekö hän tuon saarnani kautta wielä korkeammassa määrässä tullut tuntemaan oman korkean arwonsa ja asemansa?
Niin kului aika. Eräänä iltana sain minä prowastilta käskyn tulla hänen kamariinsa. Minä menin nöyränä ja ujona sinne. Prowasti oli miettiwän ja ylewän näköisenä wetelemässä sawuja pitkäwartisesta merenwaha=piipustansa. Hän wiittasi minua istumaan; minä tottelin.
'Minä olen hawainnut, että te olette erinomaisemman raskasmielinen. Olemme koettaneet saada sitä teistä haihtumaan, mutta tähän asti ei se ole onnistunut. Teillä on sekä oppia että lahjoja ja sentähden ei minun mielestäni olisi teillä syytä suruun. Sitä poistaakseni olen aikonut ehdotella teille työtä wäliajoiksi. Ettekö tahtoisi, eri maksoa wastaan, ruweta opettamaan minun tyttäriäni Ranskan kielessä?' sanoi prowasti ja katsoi minua teräwästi silmiin.
'Kuka, minäkö! Halpa minä olen teidän neitienne opettajaksi', sanoin minä säikähdyksissä ja peräti hämilläni.
'Oh! Älkää niin sanoko. Mies semmoinen kuin te, jolla on niin paljo oppia ja mainetta, kelpaa kaunistukseksi waikka minkälaiseen perhe= ja seuraelämään. Pääasia on waan se, suostutteko tarjoukseeni wai ettekö?' sanoi prowasti.