Minä annoin hänelle pullon ja hän nuristi siitä wiimeisen pisaran.
"Tuokin jo loppui; nyt saa pullo olla missä tahansa ja tuo kynttiläkin kohta loppuu ja sitte tulee pimeä, niin pimeä, ja se on niin ikäwää; niistäkää sitä wielä, sen karsi on taas pitkä", sanoi hän sitte.
"Eikö Agneta sitte yhtynyt nuoren Warasen kanssa?" kysyin häneltä hätäisesti, sillä sydäntäni oikein ahdisti, kuunnellessani ukon elämän tapahtumia.
"Woi ei, sitä ei hän tehnyt, mutta te saatte tietää kaikki, kun waan jaksatte minua kuunnella", sanoi ukko, nähtäwästi surumielisenä.
Minä wakuutin, ett'en kyllästyisi hänen kertomuksensa kuuntelemiseen, waikka se olisi kuinka pitää.
"Niin", alkoi taasenkin ukko. "Kauan emme olleetkaan Wendlan kanssa kihloissa, sillä wuoden ajalla olimme kihlatut, kuulutetut ja wihityt. Häät pidettiin ylen komeat morsiamen kotona ja meille toiwotettiin onnea sadoista suista.
Juurikuin olimme saaneet häämme wietetyksi, sain minä määräyksen toiseen paikkaan, apulaiseksi eräälle kappalaiselle. Ennen sinne muuttoamme käwin minä jo siellä, laittamassa tulewaa asuntoamme niin mukawaksi kuin suinkin mahdollista. Tuo kaukana, ylimaan salolla olewa kappalaisen wirkatalo ei ollutkaan semmoinen howi kuin se, jossa Wendla oli kaswanut ja jossa minäkin olin wiime ajat oleskellut. Talo oli waan tuommoinen wanha, riutunut talo, jossa oli waan yksi ja matala asuinrakennus ja siinä ei suinkaan liikoja huoneita ollut: pieni salin=tapainen, kolme kamaria ja kyökki, siinä kaikki; eipä aiwan kaikki, sillä huoneen toisessa päässä oli harjan alla matala yliskamari, jopa niin matala, että seisoessaan huoneen lattialla, koski pää melkein kattoon. Sen saimme me asuaksemme. Kun me tulimme yhdessä tuohon uuteen kotiimme, saatin minä waimoni suorastaan hänelle aiottuun huoneesen.
'Jumala minua armahtakoon! Tämmöisessäkö harakan pesässä minun pitää ruweta asumaan?' sanoi Wendla huoneesen tultuansa.
Tunnustaa täytyy, että tuo nuoren waimoni lause soi hywin pahalta korwissani, waikk'en silloin wielä tietänyt, että se oli alkusoitto tanssiin. Minä olin tehnyt, mitä olin woinut, asumuksemme eduksi, enkä luullut waimollani olewan syytä enempää waatiakaan, sillä odotin häneltä yleisien asioiden tietoa niin paljon, ett'ei kaikilla ihmisillä ole yhtä mukawat asunnot, eikä yhtä hywä toimeentulo.
'Sinä, Wendla, et puhu nyt toimellisesti!' sanoin hänelle nuhtelewaisesti, katsoen häntä samassa hellästi silmiin.