'On minulla sen werran toimellista puhetta, ett'en minä rupea asumaan tämmöisessä hökkelissä, joka on hatara ja pieni kun lintuhäkki', sanoi hän ikäänkuin uhalla.
'No, mutta mistä tässä nyt sitte parempi asunto otetaan?' sanoin minä puoli hämmästyksissäni.
'Jostakin muualta', sanoi hän ja siihen puhe sillä kerralla loppui.
Niinkuin jo mainitsin, oli tuo seurakunta ylimaan seurakuntia ja siellä elettiin hiljaista, köyhää elämää. Maat oliwat karuilla maan selänteillä, jonkatähden seurakunnan asukasten wiljelykset oliwat pienet ja niukka=antoiset; ja lisäksi käwi paikkakunnassa halla useammasti wieraina kun muualla. Wanha pastori perheensä kansa oli seurakunnassa ainoana herraswäkenä, sillä muut wirkamiehet eiwät liene halunneet sinne asettua, he kun tawallisesti hakewat lihawia laitumia. Wanha pastori oli koko parhaan ikänsä ollut seurakuntansa paimenena, sillä ei hän hennonut sanankuulijoitansa jättää, joiden kanssa hän oli niin paljon kärsinyt. Hän oli heitä etsinyt mökistä mökkiin, huoneesen ja kokenut liewitellä ja täyttää heidän sekä henkisiä että ruumiillisia puutoksiaan ja tarpeitaan. Sentähden rakastiwatkin seurakuntalaiset uskollista paimentansa kaikella rakkaudella, mikä ihmiselle suinkin on mahdollista, mutta ikä ja surut oliwatkin opettajalla ja seurakuntalaisilla yhteisiä.
Yhtä harwinaisia kuin siwistyneet perheetkin paikkakunnassa, oliwat myöskin herkkuruoat pappilan pöydällä, sillä niitä ei ollut ollenkaan; mitäpä tietä ne olisiwatkaan kulkeneet tänne, sydänmaan saloihin? Ja pappilassakin syötiin waan, mitä paikkakunnan niukka ja karu maa antoi.
Semmoiseen paikkakuntaan ja keskuuselämään tulimme me nyt siirretyksi. Ei mitään seura=elämää, ei mitään humua tai soitantoa, ei mitään herkkuja tai loistawaa elämää; köyhyyttä, yksinkertaisuutta waatteissa ja tawoissa, yksinkertaisuutta ruoassa ja juomassa, niitä waan oli wiljalta.
Kauwan ei waimoni tarwinnut tutustua uuden elämänsä oloihin, ennenkun hän ymmärsi kaikki, ja yhä synkemmäksi, yhä mustemmaksi käwi hänen mielensä.
Wasta wiikon päiwät olimme olleet uudessa kodissamme, kun hän sanoi minulle kamarissamme:
'Minä en rupea asumaan tässä karhujen maassa.'
'No, missäs sitte?' kysyin häneltä säikähtyneenä.