Wiimein, kun woimani uupuiwat, wäännyin minä makuulleni erään ison kuusen juurelle, murheesta ja wäsymyksestä uupuneena, paremmin kuolleena kuin eläwänä.
Siinä makasin puoli=horroksissa. En tietänyt, nukuinko wai olinko walweilla, olinko eläwä wai kuollut; yhtä wähän tiesin, missä olin, mutta tunsin kuitenkin sydämeni ankaran kalwaawan polton. Wiimein waiwuin jonkunlaiseen tunnottomaan horrostilaan, sillä en ollut nukkunut moneen wuorokauteen.
Kun wihdoin toiwuin, oli aurinko jo korkealla, walon ja lämmön ijankaikkinen alkulähde walasi ja lämmitti niin ihanasti, sillä oli kesä. Aiwan läheltä minua kuului myötäänsä korwiini metsäpuron lorina. Linnut lauleliwat monenlaisilla säwelillä aamuwirsiään ympärilläni puissa. 'Oi, te, Luojan rikkauden ja hywyyden puhtaat alkulähteet, kuinka onnelliset te olette kaikessa wiattomuudessanne, jospa minä olisin yhtä onnellinen kuin te!' ajattelin silloin sydämessäni ja kyyneleet walahtiwat silmiini.
Lepo ja korwen raitis ilma oli wähän wirkistänyt woimiani. Minä nousin sammalwuoteeltani, menin purolle ja join siitä puhdasta ja raikasta korwen wettä. Sitte pesin kaswoni ja walelin wedellä polttawaa päätäni: se wirkisti minua paljon ja minä taas join.
Näin saatuani wirkistystä, lähdin taas samoamaan metsää. Minkäänlaista tietä tahi polkua ei ollut, mutta kauas pois waan teki mieleni; aurinkoa oppaanani pitäen, tiesin minä suuntani ohjata pois wiimeisestä kodistani. Likelle puolta päiwää samottuani, tuli eteeni heikko metsäpolku. Minä lähdin sitä seuramaan, toiwossa wiewän sen johonkin ihmisasuntoon. Iltapäiwä oli jo, eikä mitään näkynyt ei kuulunut. Woimani alkoiwat uupua ja nälkä kalwasi kauheasti. Wihdoin illan hämärässä alkoi polku wahweta ja se antoi minulle jotain toiwoa. Kuinka ihastuksiin minä tulin, kun eteeni aukeni pieni lampi ja sen rannalla pieni mökki. Wäsymyksestä, näljästä ja uupumuksesta horjuwana astuin mökkiin. Siinä ei ollut asujamina muita kun wanha waari ja mummo; he oliwat wetäyneet tänne yksinäisyyteen, sillä ukko oli ahkera kalamies ja kalasteli lammesta. He näyttiwät hywin hämmästywän minun tulostani, mutta kun minä sanoin hywää iltaa nöyrästi ja pyysin yösijaa, näyttiwät he tyyntywän.
'Miks'ei taassa saane yötä olla; ei taa hääwi paikka ole, mutta yhtäkaikki taassa yön yli toimeen tullee', sanoi ukko.
Minä pyysin Jumalan tähden heidän antamaan minulle jotain syötäwää ja selitin olewani nälkään kuolemaisillani; samassa ilmoitin, ett'ei minulla ole mitään maksua antaa.
Sen kuultuaan katseliwat ukko ja mummo minua jotenkin oudoksuen, mutta kumminkin rupesi mummo heti ruoan laittoon. Ukko oli saanut lammesta kaloja, niitä paistoi mummo takkawalkean hiilillä ja asetti ne mökin ainoalle pienelle pöydälle; leipää, woita ja maitoa tuli lisäksi. Sitte kehoitettiin minua syömään, eikä minua tarwinnutkaan kahdesti käskeä.
Syödessäni rupesiwat he kyselemään mitä olin. Minä sanoin kotipitäjääni nimen.
'Tiedättekö te, kuinka se onneton pastori L——m nyt woipi?' kysyi mummo minulta.