Kaikki heittiwät askareensa pois ja tekiwät samoin.
Siinä makasi ukko niin rauhallisen näköisenä ja kalpeana. Surullinen hymy oli jäänyt hänen huulillensa ja näyttipä siltä, kuin paljon kärsiwä sielu olisi päässyt rauhaan.
"Siinä se oli nyt Fabian=raukan loppu. Mikä hän lienee ollut ja mistä tullut, mutta paljon on hän kärsinyt, sen näki selwästi kaikesta hänen elämästään", sanoi emäntä.
"Niin, paljon on hän kärsinyt, sanomattoman paljon", sanoin minä tukahtuneella äänellä.
Kaikki läsnä=olewat oliwat sywästi liikutettuina.
Kuinka lieneekään ollut? Lieneekö tuo paljon kärsinyt ja sywästi haawoitettu sydän katkennut sen tuntonsa aukasemisen wuoksi, jonka hän ensikerran eläessään minulle teki? Kenties niin käwi; ainakin minä sen niin otaksuin.
Ukon wasemmasta kädestä oli pudonnut se markan raha, jonka minä maata pannessani hänelle annoin. Oikean kätensä oli hän pistänyt paljaasen poweensa, karkeain, au'aistuin nuttuinsa halkeimista; hän näytti powessaan puristawan jotain, joka ehkä oli hänelle suuremmanarwoinen kuin markka, josta hän niin paljon piti; minun silmissäni näytti siltä, kuin olisi hän sanonut: "oi, kuinka se nytkin tärisee——tuo kynttilän karsi on niin pitkä—-sydäntäni niin kowin polttaa, sitä polttaa enemmän kuin koskaan ennen—woih!"
Ruwettiin niihin toimiin, joita kuolleen wiimeiseen lepokammioon saattaminen waatii; ruwettiin riisumaan waatteita pois wainajan päältä. Silloin huomattiin hänen puristawan todellakin jotain tuolla poweensa sydämen kohdalle pistetyllä kädellänsä. Awattiin koura, siinä oli pieni—kotelo! Silloin wasta huomattiin, että se riippui kaulassa nauhassa. Kotelo annettiin minulle tarkastettawaksi ja minä olin uteliaisuudessa kylläksi halukas ottamaan sen wastaan. Minä awasin sen. Kotelossa oli metaljongi, kauniin naisen muotokuwan kanssa, pieni myttyyn kääritty paperi ja pieni suortuwa hiwuksia. Metaljongiin oli muotokuwan alle piirretty: "——Agneta—". Minä aukasin ja selwittelin suurella waiwalla auki sen likautuneen ja osaksi rikki kuluneen paperin, joka kotelossa oli. Selwästi woi siitä, nähtäwästi paljon käytetystä paperista lukea seuraawat sanat:
"Fabian!
Woi, Fabian! Minä en enää saa enkä woi kutsua sinua rakkaaksi ystäwäkseni. Sinä olet murtanut ja särkenyt ainoan todellisesti sinua rakastawan sydämen, sillä sinä olet tallannut jalkojesi alle minun pyhimmät tunteeni—ainoan rakkauteni. En minä olisi, Fabian, sinusta semmoista uskonut! Ääretön kunnian ja hekuman himo on sinut so'aissut. Minä toiwon, että eläisit onnellisena, mutta ota wastaan kuitenkin tämä wiimeinen ystäwyyden osoitus, muistoksi entiseltä ja nykyään kowin sortuneelta, köyhältä ystäwältäsi Agnetalta."