"Oletteko ennen käyneet meidän pitäjäässä?"
"Olen. Tämä on jo kolmas kerta tänä wuonna."
"Oletteko saaneet mitään kokoon matkoillanne?"
"Minulla on nytkin tämä suuri kontti täynnä leipäpalasia ja hywinkin tämän kontin täysi jäi wielä kylään, joita en jaksanut kantaa; ne käyn noutamassa, kun ilma asettuu; entisiäkin leipäpalasia on hywä kontillinen koton", puheli mummo ja nähtäwästi katosi hetkeksi hänen surumielisyytensä, kun hän pääsi kertomaan noita mielestänsä niin runsaita elämänsä warallisuuksia.
"Yksisinkö olette maailmassa?"
"Oli minulla mies, waan hän kuoli oltuamme kuusisen wuotta yhdessä".
"Jäikö lapsia?"
"Jäi kaksi, poika ja tyttö. heitä koin työlläni elättää ja hoitaa niin kauan kuin sain heidät ihmisiksi, mutta nyt olen jo niin wanha ja woimaton, ett'en kykene työtä tekemään ja kumminkin täytyy elää niin kauan kuin Jumala tahtoo."
"Wieläkö poikanne elää?"
"Wielä; hän on naimisissa."